Microsoft murskaa osinkoennätykset
21.7.2004 07:19 Rahassa kylpevä Microsoft palauttaa omistajilleen neljässä vuodessa yli 75 miljardia dollaria. Keinoja ovat lisäosinko, omien osakkeiden osto ja osinkojen korotukset. Microsoftilla on varaa tähän, sillä USA:ssa vain pankeilla on enemmän käteistä kuin ohjelmistojätillä.
Ensi vaiheessa Microsoft maksaa omistajilleen yhteensä 32 miljardin dollarin lisäosingon. Maailmanennätysmaksun suuruus on kolme dollaria osaketta kohti.
Yhtiö aikoo myös kaksinkertaistaa osinkonsa 0,32 dollariin osaketta kohti vuodessa.
Washingtonin Redmondissa sijaitsevan yhtiön kassassa on 56,4 miljardin dollarin verran rahaa, joten Microsoftin talous kestää jättiläismäiset korvaukset omistajille.
Hyytyvä kasvu osinkojen taustalla
Microsoftin osakkeenomistajat ovat äänekkäästi vaatineet yhtiöltä lisäkorvauksia, ja toimitusjohtaja Steve Ballmer näyttää nyt taipuneen vaatimuksiin sijoittajien rauhoittamiseksi.
Syynä vaatimuksiin on yhtiön hidastuva kasvu. Ensi vuonna yhtiö arvioi myynnin kohoavan Microsoftin asteikolla vaivaiset 3,4 prosenttia.
Microsoftin osinkojen kokoa kuvaa hyvin se, että maksut ovat suuremmat kuin Standard & Poor´s 500 -indeksin 476 pienimmän yrityksen yhteenlaskettu markkina-arvo. Microsoft on General Electricin jälkeen pörssiarvoltaan maailman toiseksi suurin yhtiö.
Bloombergin haastattelemat analyytikot pitävät Microsoftin lisäosinkoa oikeen osuneena ratkaisuna. Lisäosingon koko yllätti useimmat analyytikot, jotka ounastelivat jakoon tulevan noin 15 miljardin dollarin verran hyvää.
Kassaan jää melkein nokiallisen verran rahaa
Talousjohtaja John Connors sanoi tiistaina, että lisäosingon jälkeen Microsoftin kassaan jää vielä 24 miljardin dollarin verran käteistä tai siihen rinnastettavia sijoituksia neljän seuraavan vuoden ajaksi.
Esimerkiksi Nokian koko kassavaroiksi on arvioitu noin 30 miljardia dollaria.
Connors ei kertonut, miten sijoitustuottojen supistuminen vaikuttaa yhtiön tulosnäkymiin.
Markkinat palkitsivat välittömästi Microsoftin suunnitelmat. Osakkeen kurssi nousi 1,49 dollaria New Yorkissa varsinaisen kaupankäynnin jälkeen 29,81 dollariin.
Edellisen jättimäisen lisäosingon maksoi Ford Motor Co. vuonna 2000. Tuolloin autonvalmistaja jakoi omistajilleen kymmenen miljardia dollaria käteisenä ja osakkeina. Silti Fordin osake lähti luisuun, joka päättyi vasta vuonna 2003.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Blogit ja videoyhteydet oppilaiden käyttöön Singaporen kouluissa
24.05.2007 Blogit, videoyhteydet ja interaktiiviset fläppitaulut korvaavat liitutaulut Singaporen kouluissa.
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Sijoitusyhtiö tunnusti: Facebookista tuli takkiin 12:41
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Maailman rikkain nainen = 325 581 suomalaista 10:34
- Venäjälle nousee valtava kasinoparatiisi 11:28
- Brittilehti tylyttää: Suomalaista unelmaa ei ole 11:50
- » Taloussanomat.fi
-
-110 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-80 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-52 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-49 e
Fujitsu PH300 (Core i3-2120, 6 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-45 e
Fujitsu Esprimo Q900 (Core i3-2350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













