Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ebayn tapaan kasvu tulee ulkomailta

Paisunut Amazon jäi odotuksista

23.7.2004 10:32 Nettikauppa Amazon.comin jo vuoden jatkunut voittoputki ei lopulta riittänyt markkinoille. Myynti ja tulos jäivät odotuksista, joten osake kääntyi laskuun.

Maailman suurin internet-kauppias teki toisella neljänneksellä 76 miljoonaan dollarin nettotuloksen. Viime vuonna tulos oli 43 miljoonaa dollaria.

Pro forma –osakekohtainen tulos parani 0,18 dollariin viime vuoden 0,10 dollarista. Thomson Callin analyytikot kuitenkin odottivat sentin verran parempaa osakekohtaista tulosta.

Heikko taala auttoi USA:n ulkopuolella

Huhti-kesäkuussa Amazonin myynti kasvoi 26 prosenttia 1,39 miljardiin dollariin. Valuuttakurssien muutoksista putsattu myynnin kasvu oli 22 prosenttia. Amazon on muiden amerikkalaisten viejien tavoin hyötynyt heikentyneestä dollarin kurssista.

Kuten aiemmin viikolla tuloksestaan kertoneen Ebayn tapauksessa, myös Amazonin myynnin kasvu kotimarkkinoilla jäi kansainvälisten markkinoiden kasvusta. Amazonin Pohjois-Amerikan myynti kasvoi 13 prosenttia ja oli arvoltaan 792 miljoonaa dollaria. Kansainvälinen kauppa kohosi 38 prosenttia.

Online-kirjakauppiaana aloittanut Amazon on vuosien varrella onnistunut laajentamaan liiketoimintojaan muille aloille, mikä on taannut myynnin jatkuvan kasvun. Nykyään laajan tuotevalikoiman Amazonia voi luonnehtia online-ostoskeskukseksi.

Sen verran kirjakauppiasta yhtiössä on vielä jäljellä, että talousjohtaja Tom Szkutak muistuttaa viime vuoden vertailukauden kovista myyntiluvuista. Tuolloin Amazon ratsasti viidennen Harry Potter –kirjan ilmiömäisellä myynnillä.

Jeff Bezos uskoo ilmaiseen jakeluun

Amazon maksaa yli 25 dollarin tilausten lähetyskulut. Toimitusjohtaja Jeff Bezos myöntää tämän tulevan kalliiksi yhtiölle. Kuitenkin yhtiö on saanut niin hyvät kokemukset ilmaisista lähetyksistä, että Bezosin mukaan Amazon jatkaa käytäntöä hamaan tulevaisuuteen.

Kolmannelta neljännekseltä Amazon odottaa nettomyynnille 26-34 prosentin kasvua vuoden takaisesta. Myyntiennuste on 1,425-1,525 miljardin dollarin haarukassa heinä-syyskuulle. Koko vuoden myynniksi Amazon ennustaa 6,625-6,925 miljardia dollaria.

Amazonin kurssi notkahti lähes viisi prosenttia 43,64 dollariin tuloksen julkistamisen jälkeen.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Dell julkisti ensimmäiset Linux-koneet

24.05.2007 Tietokonevalmistaja Dell julkisti tänään ensimmäiset Yhdysvalloissa myytävät Ubuntu Linux -käyttöjärjestelmällä varustetut tietokonemallit.


Kolme vuotta sitten

Avaruussukkula laskeutui autiomaahan

24.05.2009 Hubble-teleskoopin huoltolento päättyi hetki sitten onnistuneesti Kalifornian autiomaahan.

.