Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
SEC entistä tarkempi

USA:n teknoantien määrä romahti

2.8.2004 07:05 Tänä vuonna USA:ssa tehtyjen uusien teknologiayhtiöiden pörssilistausten määrä on supistunut jyrkästi. Syy johtuu viranomaisten tiukentuneista määräyksistä.

Yhdysvalloissa elokuu on muutenkin lomakautta, joten apua ei ole lähiaikoina tulossa.

Yhdysvaltain pörssivalvojan SEC:n listoilla on tiedot 42 teknologiayhtiöstä, jotka kaikki ovat lykänneet antejaan.

Eräät yhtiöt ovat odottaneet listausannin järjestämistä sopivaan aikaan jo tammikuusta lähtien. Financial Timesin mukaan tämä on selvästi pidempi aika kuin tavallinen parin-kolmen kuukauden jakso.

SEC vaatii nykyään paljon tarkemmat raportit pörssiin aikovien yritysten taloustilanteesta. Syynä ovat takavuosien talousskandaalit.

Viranomaisten vaatimukset eivät ole vain pienten yritysten listauksen esteenä. Viime viikolla SEC vaati hakukoneyhtiö Googlelta enemmän tietoja taloudestaan.

Myös amerikkalaiset sijoittajat ovat tulleet varovaisemmiksi siitä, mihin rahojaan laittavat. Tämäkin johtuu Enronin ja Worldcomin tapaisista skandaaleista.

Toisaalta yhtiöt ovat keksineet keinon selvitä pidempien listausten aiheuttamista kustannuksista. Monet osakkeenomistajat myyvät yhtiönsä suoraan jollekin suuryhtiölle. Näin on tapahtunut muun muassa anti-spam yhtiö Brightmailille ja nettimainontaa harjoittavalle Advertising.comille. Ensin mainitun osti Symantec ja mainosyhtiön AOL.

Thomson Callin keräämien tietojen mukaan tänä vuonna USA:ssa listautuneiden 18 teknoyhtiön pörssitaipaleessa ei ole hurraamista. Yhtiöiden kurssit ovat tippuneet keskimäärin 3,5 prosenttia.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Pörssi viilaa kaupankäynnin viiveen alle millisekuntiin

23.05.2007 OMX:n Pohjoismainen Pörssi tuo tänään markkinoille uudet OMX Proximity Services -palvelut, joiden on tarkoitus helpottaa algoritmisen kaupankäynnin toteuttamista ja vähentää kaupankäynnin viivettä. Lyhentämällä eri laitteiden fyysistä etäisyyttä verkon viivettä voidaan pörssin mukaan vähentää.


Kolme vuotta sitten

Avaruussukkula laskeutui autiomaahan

24.05.2009 Hubble-teleskoopin huoltolento päättyi hetki sitten onnistuneesti Kalifornian autiomaahan.

.