Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suhdannekysely

Työvoimaa lisätään ict-palveluissa

16.8.2004 17:12 TT:n heinäkuussa tekemän suhdannetiedustelun mukaan pk-yritysten suhdanneodotukset ovat yhä parantuneet. Näkymät ovat hieman myönteisemmät kuin suurilla yrityksillä. Työvoiman supistuminen teollisuudessa on päättymässä, ja työvoiman määrää aiotaan lisätä ict-palveluissa ja rakentamisessa.

Ict-palveluissa näkymien saldoluku oli 18, kun se oli huhtikuussa 28. Paranemista odotti 22 prosenttia ja heikkenemistä neljä prosenttia vastaajista.

Tuotannon ja viennin arvioidaan kasvavan koko loppuvuoden ajan. Myös investointien uskotaan viriävän ensi vuonna. Huhti-kesäkuussa pk-yritysten suhdanteet olivat aiempia odotuksia vahvemmat. Tuotanto ja vienti olivat kasvussa, ja tilauksia saatiin arvioitua enemmän.

Suhdannenäkymiä kuvaavan osoittimen saldoluku oli teollisuusyrityksillä heinäkuussa 26, kun se oli huhtikuussa 20. Edellisen kerran saldoluku oli yhtä korkealla vuonna 2000. Saldoluku lasketaan vähentämällä suhdanteiden paranemista odottavien osuudesta niiden heikkenemistä odottavien osuus.

Paranemista odotti 31 prosenttia vastaajista ja heikkenemistä viisi prosenttia, kun taas 64 prosenttia yrityksistä arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nightwish paljasti laulajansa netissä

24.05.2007 Nightwish-yhtye julkaisi uuden laulajansa nimen internetissä. Palvelintehoa bändin mukaan kasvatettiin, jotta sivujen kasvavaan kuormitukseen pystyttäisiin vastaamaan.


Kolme vuotta sitten

Google-käyttäjiä ahdisteleva Gumblar leviää nopeasti

24.05.2009 Googlen käyttäjiä kiusaava Gumblar-mato on levinnyt nopeasti viime viikkoina. Mato reitittää hakutuloksia.

.