Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei aiheuta henkilöstöjärjestelyjä

Komartek siirtyy WM-data Novolle

4.10.2004 16:39 Komartekin pääomistajat ovat myyneet 61,5 prosenttia yhtiöstään WM-data Novolle, minkä myötä Komartek siirtyy WM-data Novon omistukseen.

WM-data Novo omisti aikaisemmin 34,3 prosenttia yhtiöstä. WM-data sanoo kasvavansa kaupan myötä Pohjoismaiden johtavaksi energia- ja vesihuoltotoimialojen tietotekniikan ratkaisu- ja palvelutoimittajaksi.

- Energia- ja vesihuoltotoimiala (utilities) on meille selkeä painopistealue ja kasvun mahdollisuus jatkossa. Ruotsissa WM-data on markkinajohtaja erityisesti sähköalan ohjelmistoissa ja nyt pystymme myös Suomessa tarjoamaan asiakkaillemme entistä vahvempaa toimiala- ja ratkaisuosaamista tällä sektorilla, sanoo WM-data Novon toimitusjohtaja Seppo Matikainen.

- Meillä ei ole Komartekin kanssa kilpailevaa liiketoimintaa Suomessa, ja liike-toimintakauppa ei aiheuta henkilöstöjärjestelyjä Komartekissa, Matikainen painottaa.

- Tehty kauppa vahvistaa Komartekin tuotekehitystä. Komartek kehittää yhdessä energialaitosten kanssa uuden sukupolven sähkön asiakashallintajärjestelmää Kolibria, jolle nyt avautuu entistä suuremmat markkinat Pohjoismaissa, arvioi Komartekin hallituksen puheenjohtaja Ari Korhonen.

Kaupan yhteydessä Komartekin pienomistajille (4,2 prosenttia) tarjotaan mahdollisuus myydä osakkeensa nyt sovitulla kauppahinnalla. Kauppahintaa osapuolet eivät kuitenkaan kerro tiedotteessaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Asianajajaliiton nuijamies kiistää toimineensa tökerösti

24.05.2007 Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja Kari Lautjärvi ei mielestään ajanut omaa etuaan arvostellessaan apulaisvaltakunnansyyttäjän Jorma Kalskeen toimintaa asianajajien korkeita palkkiota koskevassa jupakassa.


Kolme vuotta sitten

Susirumasta t-paidasta tuli hittituote

24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.

.