Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EK vaikeana

Tupo-ratkaisut hyytyvät

4.10.2004 07:00 Työnantajajärjestöt eivät oikein näe edellytyksiä tulopoliittisten neuvottelujen aloittamiselle, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski. Työnantajat haluavat lisää palkkamalttia.

Syyksi Etelärannan pessimismiin Riski nimeää palkansaajajärjestöjen vaatimukset palkankorotusten tasosta ja muodosta sekä vaatimukset muutosturvan parantamisesta.

Riskin mukaan palkansaajien vaatimukset ovat ristiriidassa sen tavoitteen kanssa, että työllisyyttä saataisiin kohennettua ja talous kasvuun. Hän korostaa neuvotteluyhteyksien kuitenkin säilyvän.

- Ovea ei ole kuitenkaan laitettu säppiin, Riski huomauttaa Ylen nettisivuilla.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) piti tilannetta vakavana, mutta kehotti ottamaan rauhallisesti ja odottamaan ensi viikkoon, jolloin työmarkkinajärjestöjen päättävät elimet ovat koolla

Akavan puheenjohtaja Risto Piekka vaati, että veronkevennyksiä on joka tapauksessa jatkettava, vaikka hallitus onkin kytkenyt veronkevennykset voimakkaasti keskitettyyn tulosopimukseen.


Myös SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen valittaa, etteivät työnantajat ole valmiita aloittamaan tuloneuvotteluja. Ihalaisen mukaan tupo-tunnustelu on osoittanut, ettei työnantajalla ole halua tuloratkaisun kautta kehittää reiluja pelisääntöjä ja parantaa palkansaajien asemaa työelämän muutostilanteissa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Asianajajaliiton nuijamies kiistää toimineensa tökerösti

24.05.2007 Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja Kari Lautjärvi ei mielestään ajanut omaa etuaan arvostellessaan apulaisvaltakunnansyyttäjän Jorma Kalskeen toimintaa asianajajien korkeita palkkiota koskevassa jupakassa.


Kolme vuotta sitten

Susirumasta t-paidasta tuli hittituote

24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.

.