Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EU:n suurin talous tökkii

Saksan työttömyys ennätystasolla

6.10.2004 07:44 Saksan työttömyysaste kohosi syyskuussa 10,7 prosenttiin. Työttömyys on korkeimmillaan sitten vuoden 1999 helmikuun. Saksa on EU:n suurin kansantalous ja Suomen tärkeä kauppakumppani.

Bloombergin mukaan Saksassa on jo 4,45 miljoonaa ihmistä vailla työtä.

Suuret saksalaiset yritykset kuten autonvalmistaja Volkswagen ovat vähentäneet väkeä.

Toisaalta Siemensin kaltaiset yritykset ovat pidentäneet viikkotyöaikoja, jolloin lisäväen palkkaamisen tarve on myös vähentynyt.

Tuotantoa on myös siirretty halpamaihin kuten Kiinaan.

Bloomberg näkee asiassa kovan ongelman liittokansleri Gerhard Schröderille ja hänen demaripuolueelleen.

Kotimainen kulutuskysyntä ei ole kasvanut Saksassa toivotulla tavalla. Lisäksi maata rassaa raakaöljyn korkea hinta.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nightwish paljasti laulajansa netissä

24.05.2007 Nightwish-yhtye julkaisi uuden laulajansa nimen internetissä. Palvelintehoa bändin mukaan kasvatettiin, jotta sivujen kasvavaan kuormitukseen pystyttäisiin vastaamaan.


Kolme vuotta sitten

Susirumasta t-paidasta tuli hittituote

24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.

.