Ilmoitusmyynti ja Google kolminkertaistivat Yahoon tuloksen
14.10.2004 17:42 (Washington) Internetjätti Yahoo lähes kolminkertaisti nettotuloksensa päättyneellä vuosineljänneksellä. Ilmoitusmyynti jatkaa nopeaa kasvuaan ja sijoitus Googleen tuottaa.
Yahoon menestys pyörii edelleen eniten kävijöitä keräävän verkkosivuston ympärillä. Sen strategia tarjota jatkuvasti uutta ilmoittajille kantaa hedelmää.
Yahoo ansaitsi kolmannella neljänneksellä 253 miljoonaa dollaria nettotulosta, 17 senttiä osakkeelta. Viime vuoden vastaavana aikana tulos oli 65 miljoonaa, viisi senttiä osaketta kohti.
Osayynä Yahoon suureen voittoon oli Google-osakkeiden myynti. Yhtiö ansaitsi myynnistä 129 miljoonaa dollaria ja summa vaikutti tulokseen kahdeksan sentin verran osakkeelta. Ilman Google-kauppaa Yahoo ansaitsi yhdeksän senttiä osakkeelta.
Liikevaihto kasvoi 906 miljoonaan dollariin. Luvusta on kuitenkin vähennettävä kumppaneille maksetut palkkiot mainoksista. Siten liikevaihto oli 655 miljoonaa dollaria. Vuotta aikaisemmin yhtiön myynti oli 356 miljoonaa.
Suuri osa liikevaihdon kasvusta johtui kuitenkin ostoista. Hankinnoista puhdistettuna liikevaihto kasvoi 34 prosenttia.
Yahoo on onnistunut ansaitsemaan myös muiden verkkosivujen avulla jaellen niille mainoksia omistamansa Overture-haun kautta. Samoin yhtiö laajentaa kauppaansa suurelle asiakaskunnalleen tarjoamalla nopeita internet-yhteyksiä, urheilua ja vastaavia palveluja.
Yhtiöllä on asiantuntijoiden mukaan hyvät kasvunäkymät, sillä sen asiakasmäärä kasvaa samoin kuin tulot asiakasta kohti.
Yahoolla oli 157 miljoonaa aktiivistä käyttäjää syyskuun lopussa. Vuoden aikana kasvua on ollut 28 prosenttia 123 miljoonasta käyttäjästä. Kun mainospalkkiot jätetään pois, yhtiö kokosi 0,70 dollaria per käyttäjä. Vuotta aikaisemmin luku oli 0,49 dollaria.
- On mahdollista, että Yahoo pystyy keräämään 3-5 kertaa enemmän tuloja käyttäjää kohti, kun internetin keskimääräinen käyttöaika lisääntyy ja ihmiset tottuvat paremmin asiointiin verkossa, Caris & Con analyytikko David Garrity totesi AP:lle.
Eräät analyytikot ovat kuitenkin huolestuneet mainosmarkkinoiden mahdollisesta laskusta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:14 Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Blogit ja videoyhteydet oppilaiden käyttöön Singaporen kouluissa
24.05.2007 Blogit, videoyhteydet ja interaktiiviset fläppitaulut korvaavat liitutaulut Singaporen kouluissa.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti 13:05
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Sijoitusyhtiö tunnusti: Facebookista tuli takkiin 12:41
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita 13:07
- » Taloussanomat.fi
-
69 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
38 e
-
37 e
-
31 e













