Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ylitti odotukset

Nokian tulos heikkeni miljardiin euroon

14.10.2004 13:49 Nokian kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto pysyi lähes viime vuoden tasolla. Yhtiön tuloskunto heikkeni selvästi. Siitä huolimatta yhtiön tulos ylitti markkinoiden odotukset.

Yhtiön tulos ennen veroja ja vähemmistöosuutta notkahti 1 000 miljoonaan euroon, kun se viime vuoden vastaavana ajankohtana oli 1 222 miljoonaa euroa.

Tulos oli odotettua parempi, sillä analyytikot olivat uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa ennakoineet keskimäärin 860 miljoonan euron tulosta.

Nokian liikevoitto heikkeni 928 miljoonaan euroon 1154 miljoonasta eurosta ja liikevoittomarginaali eli liikevoiton osuus liikevaihdosta painui 13,4 prosenttiin 16,8 prosentista.

Nokia teki heinä-syyskuussa liikevaihtoa 6939 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavana aikana liikevaihto oli 6874 miljardia euroa, joten kasvua tuli yksi prosentti.

Liikevaihto osui yksiin analyytikoiden konsensusennusteen kanssa. Nokian oma syyskuun alussa julkaisema ennuste oli 6,8-6,9 miljardia euroa.

Osakekohtainen tulos painui 0,14 euroon viime vuoden 0,17 eurosta. Analyytikot olivat odottaneet 0,13 euron osakekohtaista tulosta. Nokian oma ennustehaarukka oli 0,11-0,13 euroa.

Jutun kirjoitti: Tuula Franck

Tuula Franck

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apulaisoikeuskansleri: Salassa pidettäviä tietoja ei internetiin

21.05.2008 Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen kovistelee Ahvenanmaan maakunnan hallitusta luottamuksellisten tietojen välittämisestä internetissä.


Kolme vuotta sitten

Facebook jakoi käyttäjien tietoja mainostajille

21.05.2010 Arkiviikko päättyy uuteen paljastukseen Facebookin jo valmiiksi arvostellusta tietosuojasta. Tosin ongelma koskettaa myös monia muita verkkoyhteisöjä kuten MySpacea, Wall Street Journal kertoo.

.