Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Indikaattori kertoo

Tietojenkäsittelypalvelujen luottamus huippulukemiin

3.11.2004 14:06 Tietojenkäsittelypalveluiden luottamusindikaattorin kesästä alkanut vahvistuminen jatkui lokakuussa. Myynti vetää edelleen, mutta myyntihintojen pelätään laskevan entisestään. Alan työllisyystilanne säilynee lähikuukausina ennallaan, ilmoittaa tietoalojen liitto.

Luottamusindikaattori oli lokakuussa korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 2001 puolivälin. Samalla se ylitti pitkäaikaisen keskiarvonsa.

Liiton mukaan suhdannebarometrin lukujen valossa alan tämän hetkiset tunnelmat myyntihintaodotuksia lukuun ottamatta ovat huomattavasti positiivisemmat kuin vuosi sitten.

Suhdannetilanne näyttäisi syksyn aikana vakaantuneen. Valtaosa vastaajista näkee nykyisen tilanteen olevan kuten oli ennakoitu ja odottaa sen jatkuvan samanlaisena. Suhdanteiden heikkenemiseen uskovien määrä on ollut vähäinen jo jonkin aikaa.

Myyntihinnat laskussa

Myynti on jatkunut edelleen hyvänä, ja yli puolessa yrityksistä kauppa on käynyt odotettua paremmin. Myyntiodotukset pysyvät positiivisina. Kolme neljäsosaa vastanneista yrityksistä odottaa kaupankäynnin piristyvän tulevina kuukausina.

Merkit myyntihintojen noususta antavat kuitenkin odottaa itseään. Hintojen laskua ennakoivien yritysten määrä kääntyi lokakuussa nousuun, ja nyt lähes puolet yrityksistä odottaa hintojen tippuvan nykyisestä.

Liiton mukaan hintakehityksen heikko odotus ei anna paljon liikkumavaraa uuden työvoiman palkkaamiseen. Valtaosa yrityksistä arvioi henkilökunnan määrän pysyvän ennallaan.

- Kysyntää on, mutta asiakkaiden hintavaatimukset ovat sellaisia, ettei työvoimakustannusten nostamiseen ole juuri mahdollisuuksia. Alan työvoimavaltaisuuden vuoksi palkkakustannuksilla on suuri merkitys tuotteiden ja palveluiden hinnassa, toteaa tietoalojen liiton työmarkkinajohtaja Timo Höykinpuro.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Omnitele konsultoi Islannissa ja Mansaarilla

24.05.2007 Suomalainen radioverkkoihin ja televiestintään erikoitunut konsultti Oy Omnitele Ab on solminut konsulttisopimukset Mansaarilla ja Islannissa toimivien mobiilioperaattoreiden kanssa.

.