Nokia: käyttökate ja markkinaosuus kasvaa
Jorma Ollila pitää 40 prosentin markkinaosuutta edelleen mahdollisena.
5.11.2004 06:56 (Washington) Nokia sanoo käyttökatteensa nousevan. Samalla yhtiön markkinaosuus kasvaa ja kehityskustannuksia leikataan.
Matkapuhelinmarkkinoiden kasvu on Nokian mukaan lievempää kuin ennusteet antavat ymmärtää. Nokia arvioi vuoden 2005 kasvun olevan noin kymmenen prosentin tienoilla, kun tutkimus laitos Strategy Analytics arvioi lisäyksen kahdeksaksi prosentiksi. Vuoden kasvu saattaa yltää jopa 30 prosenttiin.
Nokia arvioi maailman matkapuhelinmyynnin kasvavan vuonna 2005 690 miljoonaan kappaleeseen.
Yhtiö arvioi oman osuutensa kasvavan markkinoita rivakammin. - 40 prosentin markkinaosuus on hyvin mahdollinen, pääjohtaja Jorma Ollila sanoi Wall Streetin sijoittajatapaamisessa.
Yhtiuön johtajat ennustavat käyttökatteen kasvavan matkapuhelimien osalta 17-18 prosenttiin seuraavan kahden-kolmen vuoden aikana. Vuoden kolmannella neljänneksellä käyttökate oli 15 prosenttia. Verkkoliiketoiminnan käyttökatteeksi yhtiö ennustaa 14 prosenttia. Matkapuhelimet tuovat katteesta 80 prosenttia.
Muutama vuosi sitten Nokian käyttökatteet nousivat 25 prosenttiin. Noihin lukuihin ei välttämättä ole enää Reutersin arvion mukaan paluuta.
Nokia aikoo kiihdyttää puhelimien uusimista uusilla toiminnoilla. Yhtiö tähtää siihen, että puolessa sen puhelimista olisi ensi vuonna musiikkisoitin.
Yhtiön tarkoituksena on laajentaa tuotevalikoimaansa ja tuoda markkinoille 40 uutta mallia ensi vuonna. Määrä on hieman suurempi kuin tänä vuonna.
Yhtiö aikoo panostaa taittuviin (simpukankuori) malleihin. Yhtiön johto arvioi, että taittuvat mallit tuovat puolet puhelimien liikevaihdosta vuoden 2005 loppuun mennessä. Tänä vuonna taittuvien osuus myynnistä jää alle viidenneksen.
Network kasvaa hieman
Verkkoliiketoiminnan käyttökate nousee yli kymmenen ensi vuonna. Tavoite on 14 prosenttia 2-3 vuoden sisällä. Verkkojen kauppa oli tappiollista viime vuonna.
Nokia odottaa maailman verkkomyynnin kasvavan hieman vuonna 2005. Yhtiö ennustaa oman kasvunsa olevan kokonaiskasvua suurempaa.
Nokia sanoi myös supistavansa kehityskustannuksia. Niiden osuus verrattuna yhtiön nettoliikevaihtoon laskee 9-10 prosenttiin kahdessa vuodessa,. Viime vuonna tutkimus- ja kehityskustannukset olivat 13 prosenttia.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Cert-fi: Älä klikkaa kaikkea mahdollista!
25.05.2010 Viestintäviraston tietoturvayksiköllä on internetin yhteisöpalvelujen käyttäjille helppo ohje, joka kuitenkin tuntuu usein unohtuvan. Harkinnalla säästyy monelta vaivalta.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi












