Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yt-neuvottelut käyntiin

Kuopion Puhelin ulkoistaa ja vähentää väkeä

17.11.2004 17:58 Kuopion Puhelin -konserni ulkoistaa asennusliiketoimintojaan (KPY Verkot ja KPY Palvelut) sekä tukitoimintoja emoyhtiössä.

Uudelleenjärjestelyjen myötä KPY Verkoissa ja Kuopion Puhelimessa käynnistetään yt-neuvottelut. Neuvotteluissa pyritään sopimaan irtisanomisuhan alaisen henkilöstön vähentämisestä ensisijaisesti vapaaehtoisin järjestelyin ja toissijaisesti irtisanomisin. Irtisanomiset koskevat korkeintaan kymmentä henkilöä.

Liiketoiminnan sopeuttamistoimet eivät koske konsernin muita tytäryhtiöitä eivätkä ne vaikuta KPY:n asiakkaiden saamaan palveluun, operaattori sanoo.

- Konsernin kiinteän verkon teleoperaattoriliiketoiminta on murrosvaiheessa. Kiinteän puhelimen käyttäjien määrä ja kiinteässä verkossa soitettavien puhelujen määrä on laskenut jo usean vuoden ajan ja laskee myös jatkossa. Samanaikaisesti laajakaistapalvelujen kysyntä on kasvanut niin merkittävästi, että toimitusajat ovat venyneet asiakasnäkökulmasta kohtuuttoman pitkiksi. Pyrimme sopeuttamaan toimintaamme käynnissä olevaan muutokseen, jotta kilpailukyky ja liiketoiminnan edellytykset kyetään turvaamaan pitkällä aikavälillä, Kuopion Puhelimen toimitusjohtaja Arto Herranen tiivistää.

Konsernin asennus- ja kunnossapitotoiminnot siirretään YIT Tietoverkkopalvelujen vastuulle. Ulkoistaminen toteutetaan liikkeenluovutuksena, jonka yhteydessä YIT:n palvelukseen siirtyy yhteensä 48 palkollista (Kuopion Puhelin, KPY Verkot ja KPY Palvelut) vanhoina työntekijöinä.

Emoyhtiö Kuopion Puhelin on sopinut palkanlaskentapalvelujen ulkoistamisesta Silta Oy:lle. Sopimuksen yhteydessä kaksi KPY:n työntekijää siirtyy Sillan palvelukseen.

Lisäksi Kuopion Puhelin on sopinut kirjanpitopalveluista Javeco Kuopion Laskentapalvelun kanssa. Tämän myötä työpaikkaa vaihtaa yksi henkilö.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Syyttäjä haluaa lisäaikaa Pirate Bayn penkomiseen

24.05.2007 Tukholma - Pirate Bayn syyteharkinta on jälleen pitkittymässä. Takavarikoituja laitteita ja kryptattua sisältöä ei ole ehditty tutkia läpikotaisin, joten syyttäjä anoo työhön kuukausien lisäaikaa.


Kolme vuotta sitten

Mona Lisa mahtuu 140 merkkiin

24.05.2009 Mario Klingemann ohjelmoi kuvanpakkausohjelman, joka tunkee Mona Lisan yhteen 140 merkin mittaiseen Twitter-viestiin.

.