Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
27 miljoonan dollarin korvaus

Ei armoa Ciscon huijarille

5.1.2005 10:59 Entinen Cisco Systemsin korkea johtaja ei onnistunut pienentämään hänelle määrättyä 27,4 miljoonan dollarin korvaustuomiota. Robert Gordon onnistui viemään korvauksen vetoomusoikeuteen uudelleen laskettavaksi, mutta vain sakkojen korot muuttuivat hieman.

Gordon on saanut lakimiehen koulutuksen. Ciscossa hän ennätti nousta liiketoiminnan kehityksestä vastaavaksi johtajaksi ennen kuin narahti kiinni huijattuaan työantajaansa. The Register -verkkopalvelun mukaan Gordon ujutti 50 miljoonan dollarin edestä Ciscon omistamia osakkeita ulkomaisten tilien kautta omille tileilleen.

Aikaisemmin Gordon on maksanut takaisin Ciscolle 18 miljoonaa dollaria ja pulittanut Yhdysvaltain valtiolle seitsemän miljoonan sakot. Hän myönsi syyllistyneensä petokseen 2003 ja kärsii parhaillaan viiden ja puolen vuoden vankilatuomiota.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin

25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.


Kolme vuotta sitten

Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla

25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.

.