Fonecta osti Pohjois-Savon puhelinluettelon
5.1.2005 12:45 Fonecta osti Kuopion Puhelimen painettujen puhelinluetteloiden liiketoiminnan. Kaupassa meni myös KPY:n viime kesänä hankkima Iisalmen Puhelimen osuus Pohjois-Savon puhelinluettelosta. Yhteistyö KPY:n, Iisalmen Puhelimen ja Fonectan kesken jatkuu tiiviinä liiketoimintakaupan jälkeenkin.
- Fonectalla on pitkät perinteet yhteistyöstä puhelinoperaattoreiden kanssa. KPY:n painettujen puhelinluettelojen liiketoimintakauppa ja siihen liittyvä yhteistyösopimus vain tiivistävät tuota yhteistyötä. Palvelemme nyt kaikkien operaattoreiden asiakkaita Pohjois-Savon puhelinluetteloon liittyvissä asioissa. Asiakkailta kauppa ei edellytä toimenpiteitä. He saavat Pohjois-Savon Puhelinluettelon maksutta, kuten ennenkin, sanoo toimitusjohtaja Heikki Jämsänen Fonecta Oy:stä.
- Luetteloliiketoiminta näyttäisi Suomessa keskittyvän alaan erikoistuneiden yritysten liiketoiminnaksi. Vuoden 2002 aikana hankimme Aurian, Kestelin ja Riihimäen Puhelimen sekä seuraavana vuonna Lounetin ja TikkaComin painettujen puhelinluetteloiden liiketoiminnat, Jämsänen sanoo.
Viime vuonna Fonecta Kotikaupungin Puhelimen luetteloliiketoiminnan ja teki luetteloita koskevan yhteistyösopimuksen myös Saunalahden ja TDC Songin kanssa.
Fonectan ja KPY:n julkaisema Pohjois-Savon puhelinluettelo 2005:n painosmäärää oli 165 000 kappaletta ja painos on lähes lopussa.
Fonecta ja Finnet-ryhmä julkaisevat vuosittain valtakunnallisen puhelinluetteloiden sarjan. Syyskuussa ilmestynyt Pohjois-Savon puhelinluettelo ilmestyi vuoden 2005 luettelosarjasta ensimmäisenä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alkio: Vanhempien täytyy tiedostaa tietoturva
09.02.2007 F-Securen toimitusjohtaja Kimmo Alkio ennustaa haittaohjelma- ja roskapostitulvan kasvavan tänäkin vuonna.
Kolme vuotta sitten
Kuudelta jättioperaattorilta tuki Linux-LiMo:lle
09.02.2009 Matkapuhelinten linux-pohjaista käyttöjärjestelmää kehittävä LiMo Foundation on saanut kuuden globaalin mobiilioperaattorin tukea taakseen.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 16:34
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- » Taloussanomat.fi
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












