Sprint ja Virgin kaavailevat listausta
10.1.2005 09:36 Amerikkalainen Sprint Corp. ja brittiläinen Virgin Group pohtivat mobiilin yhteisyrityksensä Virgin Mobile USA LLC:n osakkeiden myyntiä pörssissä. Listaussuunnitelmia pidetään hyvänä merkkinä telealan tokenemisesta myös Yhdysvalloissa.
Virgin Mobile USA on taustahahmonsa Sir Richard Bransonin evästyksellä ollut yhteydessä lukuisiin rapakontakaisiin suursijoittajiin listautumisannin tiimoilta, Wall Street Journalin lähteet tietävät kertoa.
Investointipankkiireiden ensimmäisiä vastauksia odotellaan jo muutaman päivän kuluessa. Kuitenkin WSJ:n haastattelemat, tuntemattomina pysyttelevät lähteet tähdentävät sitä, että mitään päätöksiä ei vielä ole tehty puolin jos toisinkaan.
Vuoden 2002 kesällä tomintansa aloittanut Virgin Mobile USA hankki nopeasti kaksi miljoonaa mobiilia tilaajaa. Virgin Mobilea pidetään erityisesti teini-ikäisten suosikkina nuoriin vetoavien mainostensa ja vauhdikkaan näköisten puhelintensa takia.
Virginin tai Sprintin edustajat eivät halua kommentoida tätä mielikuvaa.
Fuusioita, kauppoja ja listauksia USA:ssa
Yhdysvalloissa on nykyään noin 175 miljoonaa kännykänomistajaa. Ala on toipumassa vuonna 2000 alkaneesta taantumasta, ja tämä näkyy myös vireillä olevien fuusioiden ja listaussuunnitelmien määrissä.
Samaan aikaan perinteisten lankaliittymien käyttö on supistumaan päin, WSJ kirjoittaa. Tämä ei kuitenkaan vähennä telealan kilpailua, sillä alalle työntyy uusia toimijoita kaapeliyhtiöistä lähtien.
Myös Verizon Communications Inc:n ja Sprintin kaltaisten teleyhtiöiden osakekurssit ovat vahvistuneet viime vuoden aikana. Verizon kohosi vuodessa noin neljä dollaria 40 dollariin osaketta kohti ja Sprintin osakkeiden arvo on noussut 12 kuukaudessa peräti 40 prosenttia.
Viime vuonna Cingular Wireless vei päätökseen 41 miljardin arvoisen fuusion AT&T Wirelessin kanssa. Diilissä syntyi USA:n suurin mobiilioperaattori.
USA:n kuudenneksi suurin operaattori Alltel Corp. on näinä päivinä lähellä hankkia omistukseensa lähinnä maaseudulla operoivan Western Wireless Corp:n noin neljän miljardin dollarin kaupoilla.
Sir Richard poltti näppinsä Lontoossa
Aiemmin kesällä Virgin Group vei osia Virgin Mobilesta pörssiin Lontoossa. Enimmäkseen Australiassa ja USA:ssa vaikuttava Sir Richard ei ollut toiminut Lontoon Cityssä 18 vuoteen, ja syykin tähän selvisi nopeasti: tiettävästi Sir Richard pettyi Lontoon listauksen tuloksiin.
Virgin Mobilen listaus USA:ssa on sikälikin kiinnostava, että yhtiö on harvoja jäljellä olevia ilman omaa verkkoa toimivia operaattoreita Yhdysvalloissa. Sprintin ja Virginin 50/50 -periaatteella omistama yhtiö käyttää Sprintin verkkoa.
Virgin Mobilen mahdollisesti kaupaksi tulevista osakemääristä ja niiden arvosta ei vielä ole tietoa.
Markkinoilla huhutaan myös siitä, että Sir Richard kaavailee mobiilioperaattoreiden perustamista Kiinaan ja Etelä-Afrikan tasavaltaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Verkkomainonta ylsi ennätykseen USA:ssa
25.05.2007 Vuosi 2006 oli verkkomainonnalle Yhdysvalloissa kaikkien aikojen paras. Internet Advertising Bureaun tuoreiden tilastojen mukaan verkkomainonnan arvo kasvoi viime vuonna 35 prosenttia lähes 17 miljardiin dollariin eli runsaaseen 12,5 miljardiin euroon.
Kolme vuotta sitten
Facebook pannaan Iranissa
25.05.2009 Iran on estänyt iranilaisilta pääsyn yhteisöpalvelu Facebookin. Opposition pääehdokas käyttää Facebookia presidentin vaalikampanjassaan.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












