Nortelin pomot palauttavat bonuksensa
12.1.2005 08:45 Kanadalaisen telelaitevalmistaja Nortel Networksin johtajat ovat luvanneet maksaa takaisin noin 8,6 miljoonaa dollaria epäselvissä oloissa kuitattuja tulospalkkioita. Bonusten palautus liittyy Nortelin sitkeisiin tilinpitoepäselvyyksiin.
Maksajien joukossa on kaiken kaikkiaan 12 Nortelin nykyistä tai entistä huippujohtajaa. Maksuaikaa henkilöillä on kolme vuotta.
Yhtiö tähdensi, että kukaan nyt bonuksensa palauttavista ei ole suoraan osallistunut tilinpitoepäselvyyksien aiheuttamiseen. Silti yrityksen johtoryhmään kuuluneet ilmaisevat takaisinmaksulla pettymyksensä olosuhteisiin, jotka johtivat tilinpitoskandaaliin, Nortel kertoi tiedotteessaan.
Pääjohtaja Bill Owens päin vastoin kiitteli johtoryhmän jäsenten rehellisyyttä.
- Tämä päätös heijastaa johtoryhmän jäsenten johtamiskykyä, luonteenlujuutta ja sitoutumista Nortelin kehittämiseen, Owens kehui.
Nortelin hallitus perui myös kaksi työntekijöille luvassa ollutta osakemerkintäohjelmaa vuodelta 2003.
Tässä yhteydessä viisi Nortelin huippujohtaja, joukossa hallituksen puheenjohtaja L.R. Wilson ilmoittivat luopuvansa tehtävistää.
Pörssipotkutkin lähellä
Tiistaina Nortel onnistui vihdoin setvimään tunnuslukunsa vuosilta 2001-2003.
Hallitus on myös hyväksynyt riippumattoman tutkijalautakunnan suositukset tavoista, joiden ansiosta vastaavia tilinpidon epäselvyyksiä ei enää pääse syntymään. Lautakunta edellyttää suurempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä entistä rehellisempää ja luotettavampaa toimintaa tilinpidossa.
Kiihkeimpien tiliepäilyjen aikana Nortelia uhkasivat jo potkut sekä New Yorkin että Toronton pörsseistä.
Tiistaina yhtiön osakkeen kurssi kohosi kolme prosenttia 3,44 dollariin New Yorkissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kriittinen FBI-verkko on reikäjuusto
25.05.2007 Kriittinen FBI:n viestintäverkko, joka sisältää arkaluontoista lainvalvonta- ja tutkimusaineistoa, on täynnä tietoturva-aukkoja ja siten altis hyökkäyksille sekä sisältä että ulkoa.
Kolme vuotta sitten
Ikäihmiset jäävät jalkoihin palvelujen sähköistyessä
25.05.2009 Ikääntyvät ovat jäämässä yhteiskunnan sähköisen palvelukehityksen jalkoihin. Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille, käytettävyystutkija toteaa.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












