iPod nelinkertaisti Applen tuloksen
13.1.2005 06:50 (Washington)Applen julkisti hurjan tuloksen iPod menestyksen ja ennätysmäisen Macintosh-myynnin seurauksena.
Vuosineljänneksen aikana Apple myi 4,58 miljoonaa iPodia. Edellisellä neljänneksellä laitteita meni kaupaksi kaksi miljoonaa. IPodien osuus liikevaihdosta oli 40 prosenttia. Kaikkiaan yhtiö on myynyt jo kymmenen miljoonaa iPodia lokakuussa 2001 tapahtuneen esittelyn jälkeen.
IPodin menestys on nostanut tietokonekauppaakin. Yhtiö myi yli miljoona tietokonetta, joista 337 000 kappaletta oli iMac G5-koneita. Tietokoneiden keskihinta on myös kasvanut 1359 dollariin viimevuotisesta 1105 dollarista.
Niin Applen johtaja Steve Jobs kuin analyytikotkin kutsuvat ilmiötä sädekehäefektiksi (halo effect). IPod nostaa mukanaan Applen kalliiden tietokoneiden menekkiä.
Applen nettotulos joulukuun 25. päivänä päättyneeltä neljännesvuosijaksolta nousi 295 miljoonaan dollariin, 70 senttiin osakkeelta. Viime vuoden vastaavana aikana tulos oli 63 miljoonaa dollaria.
Tulos ylitti analyytikkojen arviot selvästi. He olivat ennustaneet keskimäärin 55 sentin osakekohtaista tulosta.
Yhtiön liikevaihto kasvoi 74 prosenttia kahdesta miljardista 3,49 miljardiin. Analyytikot olivat odottaneet 3,14 miljardin liikevaihtoa.
Yhtiön katetuotto oli neljänneksellä 28,5 prosenttia ja viime vuoden vastaavana aikana 26,7 prosenttia. Yhtiö kuitenkin varoitti, että tuotto voi laskea kuluvalla neljänneksellä, koska markkinoille tulee edullisia tuotteita.
Applen osakkeen kurssi on kolminkertaistunut vuoden aikana. Tulosjulkistuksen jälkeen kurssi nousi 11 prosenttia 73,01 dollariin jälkipörssissä.
Kuluvalle vuosineljännekselle Apple ennustaa 2,9 miljardin dollarin liikevaihtoa ja 40 sentin osakekohtaista nettotulosta. Analyytikot ennustavat voitoksi 33 senttiä osaketta kohti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Apuja avointen ohjelmistojen valintaan
25.05.2007 Vastikään julkaistussa diplomityössä etsittiin ja määritettiin sopivin menetelmä avoimen lähdekoodin ohjelmistojen valintaan.
Kolme vuotta sitten
Puolueettoman tuomarin etsintä Pirate Baylle jatkuu
25.05.2009 Pirate Bay -oikeudenkäynnin tuomarin jääviyttä tutkinut tuomari paljastui hänkin jääviksi ja siirrettiin jutusta. Myös seuraavan tuomarin jääviyttä epäillään.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












