Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osake rypee

Sunin toinen neljännes pettymys

Sun luottaa uuteen Solarikseen kilpailussa Linuxin kanssa.

14.1.2005 09:36 Amerikkalaisen Sun Microsystemsin toisen neljänneksen tunnusluvut olivat myrkkyä markkinoille. Yhtiön osakkeen kurssi putosi viisi prosenttia varsinaisen kaupankäynnin päätyttyä New Yorkissa torstaina.

Sun on kärvistellyt jo nelisen vuotta nettikuplan puhkeamisen jälkeisessä taantumassa, eikä kärsimyksille näy loppua.

Silti yhtiö kertoo onnistuneensa säästöillä kohentamaan tuottavuuttaan. Osakekohtainen tulos ylsi sentin verran plussalle, vaikka myyntiluvut ovat yhä laskusuunnassa. Tämä merkitsi sitä, että Sun sai haudata toiveet kolmesta perättäisestä kvartaalista, joiden aikana myynti olisi kasvanut vuositasolla.

Sun kertoi analyytikoille, että saneerauskustannusten ja verojen vuoksi yhtiön kassavirta jää nyt kuluvalla tilikauden kolmannella neljänneksellä tappion puolelle. Tulos- tai myyntiennustetta Sun ei eilen antanut.

Kalliin hintaluokan yrityskoneistaan tunnettu Sun Microsystems on yrittänyt kääntää kelkkaansa kohti halvempia yrityspalvelimia samalla kun yhtiö on lisännyt palveluiden tarjontaa.

Ensi kuussa Sun alkaa tarjota uusinta Solaris 10 -käyttöjärjestelmäänsä ilmaiseksi, jotta yhtiö kykenisi kilpailemaan Linuxin kanssa, Financial Times kirjoittaa.

Paksu lompakko pitää Sunin pinnalla

Tapaninpäivään päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla Sunin nettotulos oli 19 miljoonaa dollaria eli 0,01 dollaria osaketta kohti. Vuotta aiemmin tulos oli 12,5 miljoonaa taalaa tappiolla ja osakekohtainen tappio oli 0,04 dollaria.

Myynti putosi vuoden takaisesta 2,89 miljardista dollarista 2,84 miljardiin dollariin. Thomson Callin analyytikot odottivat 2,92 miljardin dollarin myyntiä, joten Sun petti odotukset.

Pääjohtaja Scott McNeely sanoo, että yhtiö pitää alkaa miettiä sitä, miten se aikoo käyttää 7,5 miljardin dollarin kassavarojaan kilpailuedun hankkimiseksi. Vahvan kassan takia ainakaan Sunin nurin menosta ei ole huolta.

Yhtiön kurssi laski eilen viisi prosenttia 4,37 dollariin. Vuoden alusta laskua on kertynyt jo 14 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: CA ei yllä odotuksiin

25.05.2007 Sijoittajat kotiuttivat voittojaan torstaina, sillä markkinoilla epäillään ettei keskuspankki laskekaan korkotasoa tämän vuoden lopussa. Tähän saattaisi olla syynä esimerkiksi se, että uusien kotien myynti ei osoittanut laantumisen merkkejä - Yhdysvaltain inflaatiopelot jäytävät edelleen taustalla. Nasdaqissa vaihdettiin yli 2,4 miljardia osaketta, kun indeksiin tuli vipinää.


Kolme vuotta sitten

Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta

25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.

.