Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Koko vuoden tulos selvästi voitollinen

Aspocompin neljännestulos laahaa ennusteen perässä

18.1.2005 12:44 Aspocomp-konserni kertoo ennakkotietoja viime vuoden viimeisen neljänneksen talousluvuistaan. Liikevaihto ja liiketulos jäivät aiempaa ennustetta ja edellisen vuoden vastaavaa tasoa alhaisemmiksi.

Liikevaihto oli lähes 45 miljoonaa euroa (50,5 miljoonaa euroa vuotta aiemmin). Konsernin liiketulos jäi hieman tappiolliseksi.

Liikevaihdon ja tuloksen jääminen ennusteesta johtui pääosin piirilevysegmentin myynnin jäämisestä joulukuussa edellisvuoden vastaavaa jaksoa pienemmäksi, yhtiö selvittää.

Koko vuoden liikevaihto kasvoi yli kahdeksan prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Liiketulos kasvoi merkittävästi viime vuoteen verrattuna ja oli noin viisi prosenttia liikevaihdosta.

Vuositasolla Aspocompin tilikauden tulos muodostuu selvästi voitolliseksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Verkkomainonta ylsi ennätykseen USA:ssa

25.05.2007 Vuosi 2006 oli verkkomainonnalle Yhdysvalloissa kaikkien aikojen paras. Internet Advertising Bureaun tuoreiden tilastojen mukaan verkkomainonnan arvo kasvoi viime vuonna 35 prosenttia lähes 17 miljardiin dollariin eli runsaaseen 12,5 miljardiin euroon.


Kolme vuotta sitten

Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla

25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.

.