Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mainonta paisui

Yahoo yllätti optimistitkin

19.1.2005 07:00 Online -mainonnan nopea nousu varsinkin USA:n ulkopuolella veti portaaliyhtiö Yahoon myynnin ja tuloksen yli optimistisimpienkien odotusten viime vuoden loppuneljänneksellä. Yahoo kertoi hyvistä luvuistaan myöhään tiistaina.

Hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Terry Semel vihjaisi Yahoon kunnianhimoisista kasvusuunnitelmista vielä tämän vuoden aikana.

Yahoo on hiljattain rakentanut laadukasta alustaa kansainvälisille toiminnoilleen. Peruspalveluihin kuuluvat sähköposti, pikaviestintä- ja hakupalvelut.

Vaikka Semel ei kertonut enempää mahdollisista ulkomaisista yrityskaupoista, hänen mukaansa markkinakasvua löytyy muun muassa digitaalisen musiikin ja mobiilin internetin puolelta.

Yahoon kansainvälisten toimintojen myynti oli lähes 303 miljoonaa dollaria eli melkein kaksi kertaa niin suuri kuin loka-joulukuussa 2003, Bloomberg kirjoittaa.

Yhtiön saitit toimivat 18 kielellä 24 maassa, ja sen myynnistä 28 prosenttia kertyy USA:n ulkopuolelta. Kovimmalla kilpailijalla Googlella osuus vieläkin isompi eli 35 prosenttia.

Nettimainonta paisuu

USA:n 200 suurimmasta mainostajasta valtaosa käyttää ainakin jonkinlaisen osan budjeteistaan online -mainontaan. Neljännellä neljänneksellä nettimainonnan arvo ylsi yhtä suureksi kuin koko vuonna 2002, Semel sanoi.

Loka-joulukuussa Yahoon myynti kasvoi 54 prosenttia ja oli 785 miljoonaa dollaria, kun luvuista jätetään huomioimatta Yahoon muille saiteille maksamat yhteysmaksut. Odotukset myynnin kasvulle olivat 48 prosenttia.

- Ilman yrityskauppojen vaikutuksia myynti lisääntyi 42 prosenttia viime vuonna, ja tänä vuonna ennuste on 31 prosentissa, talousjohtaja Sue Decker sanoi Financial Timesille.

Tavallisesti varovaisia ennusteita alkuvuonna antava Yahoo äityi povaamaan odotettua parempia lukuja vuodelle 2005. Liiketuloksensa yhtiö ennustaa kasvavan koko vuonna 1,39-1,49 miljardiin dollariin.

Kun Yahoon myymien 185 miljoonan dollarin arvoisten Googlen osakkeiden tulosvaikutus jätetään huomiotta, yhtiön osakekohtainen tulos oli 0,13 dollaria. Wall Streetin odotukset olivat 0,11 dollarissa.

Nettotulos kohosi 187 miljoonaan dollariin vuoden takaisesta 75 miljoonasta dollarista.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Metso panostaa 17 miljoonaa euroa toiminnanohjaukseen

25.05.2007 Teknologiakonserni Metso Automation investoi uuteen koko toimitusketjun kattavaan toiminnanohjausjärjestelmään. Investoinnin kokonaisarvo on noin 17 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuosien 2009-2010 vaihteessa. Järjestelmän toimittaa Lawson Software.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.