Qualcomm hyvin linjassa odotusten kanssa
20.1.2005 08:29 Älypuhelinten cdma -standardin kehittänyt Qualcomm kertoi myyntinsä kasvaneen 1,4 miljardiin dollariin yhtiön tilikauden ensi neljänneksellä. Kasvu oli linjassa yhtiön viime kuussa antaman ohjauksen ja markkinoiden odotusten kanssa.
Qualcommin 0,30 dollarin osakekohtainen tulos tyydytti Wall Streetin analyytikoiden toiveet, Financial Times kommentoi.
FT:n mukaan Qualcommin vertailukuja viime vuoteen vaikeuttaa se, että yhtiö uusi rojaltien kirjauspolitiikkaansa vuoden aikana. Kuitenkin ensi neljänneksen nettotulos kasvoi 46 prosenttia ja oli 513 miljoonaa dollaria.
Qualcomm nosti myös ohjaustaan vuodelle 2005. Yhtiö odottaa 1,16-1,20 dollarin osakekohtaista tulosta koko vuodelle, kun aiempi ennuste oli 1,15-1,19 dollarin haarukassa.
Myynti pysynee 5,8-6,3 miljardin dollarin välimaastossa, yhtiö ounastelee. Cdma-puhelimia toimitettaneen 218-228 miljoonaa yksikköä tänä vuonna.
Fuusiot tuovat tehoa
Qualcommin pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Irwin Jacobs odottaa USA:n matkapuhelinalan keskittymisen hyödyttävän yhtiötä.
- Cingularin ja AT&T:n kauppa tehostaa näiden toimintoja ja panee lisää paineita Verizonia kohtaan. Toisaalta Sprintin ja Nextelin fuusio on meille erittäin edullinen liike, joka poikii lisää bisnestä ev-do -datapalveluissa. Samoin push-to-talk -palvelut tulevat kasvamaan, Jacobs arvelee.
Jacobs huomauttaa, että syys-marraskuussa Qualcommin 3g cdma -standardin mukaiset tuotteet kasvattivat rojaltimaksuja 32 prosenttia. Hänen mukaansa yhtiön tulos yhä vain paranee cdma:n myötä.
Tänä vuonna Qualcomm arvioi toimittavansa 55 miljoonaa cdma-yksikköä.
Hyvistä odotuksista huolimatta yhtiön kurssi putosi 3,6 prosenttia New Yorkissa varsinaisen kaupankäynnin jälkeen keskiviikkona.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomi aikoo sallia tuotesijoittelun tv-ohjelmissa
25.05.2007 Tanssii tähtien kanssa -ohjelma voi tulevaisuudessa vapaammin mainostaa erästä parkettivalmistajaa. Suomen tv- ja radiolakiin on tulossa muutos, joka sallii tuotesijoittelun.
Kolme vuotta sitten
USA:n hallinto petraa tiedon tarjontaa netissä
25.05.2009 Julkishallinnon tiedot yhteen paikkaan keräävä Data.gov-sivusto on osa Barack Obaman suurta läpinäkyvyyskampanjaa.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












