Sony yllätti varoituksella
21.1.2005 07:00 Japanilainen kulutuselektroniikan jättiyhtiö Sony Corporation varoittaa tuloksensa merkittävästä putoamisesta tuotteiden hintojen alentumisen myötä. Markkinat ja kuluttajien tottumukset muuttuvat Sonyn tv- ja audiotuotteissa, yhtiö arvelee.
Torstaina Sonyn osakkeen kurssi laski New Yorkissa 4,2 prosenttia 37,16 dollariin sen jälkeen kun jättiyhtiö kertoi liiketuloksensa putoavan 31 prosenttia maaliskuun lopussa päättyvällä tilikaudella.
Sonyn talousjohtaja Katsumi Ihara sanoo, että tuotteiden hinnat putoavat ennennäkemättömällä vauhdilla.
- Vaikka Sony onkin onnistunut valtaamaan uusia markkinoita tietyillä segmenteillä, ei yhtiö ole Iharan mielestä onnistunut sopeuttamaan kustannuksiaan putoavien hintojen mukaisiksi.
Financial Times kutsuu nyt annettua tulosvaroitusta yhtä merkittäväksi kuin huhtikuussa vuonna 2003 tehtyä «Sony sokkia», jolloin yhtiö viimeksi kertoi tuloksensa jäävän paljon alle odotusten.
Toisaalta Sony on ilmoittanut, että se tavoittelee voittomarginaalinsa korottamista kymmeneen prosenttiin vuoden 2007 maaliskuun loppuun mennessä.
Kuluvalle tilikaudelle Sony ennustaa liiketulokseksi 110 miljardia jeniä eli noin miljardi dollaria, kun aiempi ennuste oli 160 miljardia jeniä. Myynti putoaa 7 150 miljardiin jeniin aiemmasta 7 350 miljardista jenistä.
Voittomarginaali jää kauas kymmenestä prosentista eli 1,5 prosenttiin.
Analyytikot ovat erityisen huolissaan Sonyn elektroniikkadivisioonan tuloksenteon kyvystä kolmannella neljänneksellä. Sony petasi paljon joulukauppaan, mutta vielä ei tiedetä, miten yhtiö onnistui sesongin aikana. Sony kertoo tuloksestaan ensi viikolla.
Ihara on katkera Applelle
Sony ei vielä kerro elektroniikkapuolentuloksestaan. Tämä liiketoiminta-alue tuottaa kuitenkin 60 prosenttia yhtiön myynnistä.
Talousjohtaja Ihara on suurin piirtein pannut päänsä pantiksi siitä, että kulutuselektroniikka nousee plussalle tällä tilikaudella. Viime vuonna toimialan tappio oli 35,3 miljardia jeniä, joten suunnanmuutos on enemmän kuin aiheellinen.
Sony sanoi torstaina, että sen myynti laski reippaasti televisioiden, dvd-laitteiden, stereolaitteiden, puolijohteiden ja muiden tuotteiden kysynnän ja hintojen hiipuessa loppuvuonna.
Dvd-puolella myynti putosi 40 prosenttia ja litteiden tv-näyttöjenkin puolella 20-30 prosenttia.
Ihara myöntää, että osittain Sonyn vaikeudet johtuvat sen omista tekemisistä. Sony ei ole MiniDiscin ja CD Walkmanin jälkeen oikein kyennyt vastaamaan esimerkiksi Applen iPodin kilpailuun.
- Eipä tarvitse paljonkaan katsoa Applen iPodin myyntilukuja, kun voi hyvin kuvitella niiden vaikutuksen Sonyyn, Katsumi Ihara tuumailee Financial Timesin haastattelussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomi aikoo sallia tuotesijoittelun tv-ohjelmissa
25.05.2007 Tanssii tähtien kanssa -ohjelma voi tulevaisuudessa vapaammin mainostaa erästä parkettivalmistajaa. Suomen tv- ja radiolakiin on tulossa muutos, joka sallii tuotesijoittelun.
Kolme vuotta sitten
USA:n hallinto petraa tiedon tarjontaa netissä
25.05.2009 Julkishallinnon tiedot yhteen paikkaan keräävä Data.gov-sivusto on osa Barack Obaman suurta läpinäkyvyyskampanjaa.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












