Elcoteq sai tuloksensa loivaan nousuun loppuvuonna
10.2.2005 12:37 Elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistajan Elcoteq Network Oyj:N tulos parani loppuvuonna, mutta jäi odotuksia alhaisemmaksi. Koko vuoden tulos yli kaksinkertaistui. Jatkossa tuloksen odotetaan paranevan edelleen, kun matkapuhelinten kysyntä on hyvää ja verkkolaitteiden toimitukset lisääntyvät.
Loka-joulukuun liikevaihto ja operatiivinen kannattavuus kehittyivät Elcoteqin mukaan sen ennusteiden mukaisesti. Tulos ennen veroja ylsi 15,0 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 14,1 miljoonaa euroa. Koko vuoden tulos ennen veroja nousi 22,5 miljoonasta eurosta 59 miljoonaan euroon.
Analyytikot arvioivat uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa, että yhtiön tulos ennen satunnaiseriä ja veroja olisi ollut keskimäärin 16 miljoonaa euroa loka-joulukuussa.
Osakekohtainen tulos parani 0,42 eurosta 0,43 euroon. Analyytikot ennustivat tulokseksi 0,35 euroa. Koko viime vuoden osakekohtainen tulos nousi 0,70 eurosta 1,31 euroon.
Vaihto kasvussa
Konsernin liikevaihto kasvoi noin viidenneksen eli 721,9 miljoonasta eurosta 864,6 miljoonaan euroon ja lisääntyi myös edellisestä neljänneksestä muutaman prosentin.
Koko viime vuoden liikevaihto paisui 32 prosenttia ja nousi 2 235,7 miljoonasta eurosta 2953,7 miljoonaan euroon. Amerikan alueella liikevaihto yli kolminkertaistui edellisvuodesta, Aasiassa oli vain hieman kasvua.
Liiketoiminta-alueista Päätelaitteiden liikevaihto nousi viime vuonna 1 779,9 miljoonasta eurosta 2 300,0 miljoonaan euroon.
Tietoliikennejärjestelmät lähes kaksinkertaisti liikevaihtonsa. Sitä kertyi 621,8 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden liikevaihto oli 329,8 miljoonaa euroa. Osin apuna olivat vuoden 2003 yritysjärjestelyt.
Viime vuonna kassavirta investointien jälkeen oli 80,3 miljoonaa euroa negatiivinen, kun se edellisvuonna oli 18,1 miljoonaa euroa miinuksella.
Kasvoi maailmalla
Viime vuonna Elcoteq pisti uudet tehdashankkeet liikkeelle Brasiliassa, Intiassa ja Venäjällä. Vuoden lopulla Elcoteq teki historiansa suurimman valmistuspalveluja ja yritysjärjestelyä koskevan sopimuksen ranskalaisen teknologiajätti Thomsonin kanssa.
Sopimuksen perusteella Thomsonin tuotanto Meksikon Juarezissa siirtyy Elcoteqille. Tämän lisäksi yhtiöt sopivat Thomsonin analogisten ja digisovittimien valmistuksesta Elcoteqin tehtailla.
Matkapuhelinten ja verkkolaitteiden markkinoiden arvioidaan kasvavan 5-10 prosenttia tänä vuonna, katsauksessa todetaan. Sopimusvalmistuksessa vauhti on kuitenkin nopeampaa, koska valmistuksen ulkoistusaste nousee ja asiakkaat ulkoistavat myös suunnittelua.
Elcoteq arvioi, että sen liikevaihto ja liiketulos paranevat tänä vuonna viime vuodesta. Myös kuluvan neljänneksen liikevaihdon ennakoidaan kasvavan viime vuoden vertailujaksosta, mutta liiketuloksen jää heikommaksi. Tämä johtuu lähinnä tuotevalikoimasta sekä uusien laajennushankkeiden kustannuksista.
Hallitus esittää, että viime vuodelta jaetaan osinkoa 0,65 euroa osakkeelta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Organisoitu keskustelu vapautettiin Lex Karpela -syytteestä
25.05.2007 Helsingin käräjäoikeus vapautti tänään syytteistä kaksi itsensä ilmiantanutta ”organisoidun keskustelun” järjestäjää. Mikko Rauhala ja Einar Karttunen olivat syytteessä teknisen suojauksen loukkausrikkomuksesta. Oikeuden päätöksen mukaan dvd-elokuvalevyissä käytetty suojaus ei ollut tehokas.
Kolme vuotta sitten
Uusi silta pitää itseään silmällä jatkuvasti
25.05.2009 St Anthony Fallsin silta varoittaa tielläkulkijoita ennen kuin sen kunto ehtii liian heikoksi.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












