Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevaihto kasvoi 16,5 prosenttia

Yomi ohjelmistotoiminta tervehtyi

25.2.2005 16:15 Yomi ohjelmistotoiminta kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan 16,5 prosenttia 16,6 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan tulos oli odotetun mukaisesti positiivinen. Yksiköistä erityisesti palveluliiketoiminnan yksikkö Yomi Service ilahdutti loppuvuoden rajulla kirillään. Yomi Oyj:n fuusioiduttua vuoden vaihteessa Elisaan jatkaa ohjelmistotoimintaa Yomi Software Oy.

- Kannattavuuden parantaminen oli viime vuoden päätavoitteemme ja siinä onnistuttiin, kertoo Yomi Softwaren toimitusjohtaja Jukka Lassila.

- Liikevoittomme oli 0,7 miljoonaa euroa positiivinen, kun se vuonna 2003 oli pakkasella 4,1 miljoonaa euroa. Kovasta kannattavuusjahdista huolimatta saimme myös kasvua aikaan, hän jatkaa.

Valoisa tulevaisuus

Yomi ohjelmistotoiminnassa työskenteli vuoden lopussa 250 henkilöä. Yhtiöllä on toimipisteet Espoossa, Jyväskylässä, Oulussa, Porissa, Tampereella ja Tallinnassa.

Älypuhelinohjelmistoihin, verkon- ja palveluiden hallintaan sekä mobiileihin yritysratkaisuihin keskittyvässä Yomi Softwaressa nähdään tulevaisuus valoisana ja yhtiössä uskotaankin kasvuun kaikilla liiketoiminta-alueilla.

Erityisesti operaattoreiden palveluratkaisuiden, verkonhallinnan projektien ja tuotekehityksen alihankinnan odotetaan kasvavan edelleen. Liikevoiton odotetaan parantuvan edelleen ja olevan selvästi voitollinen vuonna 2005.

- Asemamme näiden alojen osaajana on vahvistunut. Se ja verkottuminen muiden osaajien kanssa tulee avaamaan meille uusia liiketoiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia kuluvana vuonna, Lassila haastelee luottavaisena.

Yomi Softwaren merkittävimpiä yhteistyökumppaneita ovat Fujitsu, HP ja IBM.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kahden teratavun tallennuspönttö Iomegalta

25.05.2007 Iomega tuo markkinoille Power Pro Desktop Hard Drive -tallennusyksikön, joka on kahden teratavun tallennusratkaisu sekä Mac- että pc-käyttäjille.


Kolme vuotta sitten

Oikeuskansleri sallisi Lex Nokian valvonnan yrityksissä

25.05.2009 Helsingin Sanomille puhuneen oikeuskanslerin Jaakko Jonkan mukaan tietosuojavaltuutetulla on oikeus tehdä tarkastuksia yrityksiin, joissa työntekijöiden sähköpostiliikennettä tarkkaillaan.

.