Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ozzielle töitä Gatesilta

Microsoft ostaa Groove Networksin

Maailman rikkain henkilö Bill Gates on vähin äänin ostellut pienehköjä ohjelmistofirmoja.

11.3.2005 07:45 Microsoft on sopinut ostavansa Ray Ozzien perustaman ohjelmistoyhtiö Groove Networks Inc:n. Lotus Notesin kehittäjänä tunnettu Ozzie palkataan samalla Microsoftin teknologiajohtajaksi. Ozzie tulee työskentelemään suoraan Bill Gatesin alaisuudessa.

Microsoftin uuteen strategiatiimiin kuuluvat Ozzien (49) lisäksi hänen pitkäaikaiset kaverinsa David Vaskovich ja Craig Mundie.

Lotus Notes oli aikoinaan ensimmäisiä yritysten tarpeisiin suunniteltuja sähköpostiohjelmia. Lotus Notesin voi sanoa myllertäneen tavat, joilla yritykset ohjasivat erilaisia hankkeitaan, Bloomberg kirjoittaa.

Groovea Ozzie on rakentanut kahdeksan vuoden ajan. Kaupan myötä Microsoft saa haltuunsa ohjelmistoja, joiden avulla eri paikoissa työskentelevät henkilöt voivat lukea ja päivittää dokumentteja internetin kautta reaaliajassa, redmondilaisyhtiö Microsoft sanoi tiedotteessaan.

Osapuolet eivät ole julkistaneet kauppahintaa eikä muita yksityiskohtia. Ozzie Notes on kilpaillut Microsoftin Outlook -sähköposti- ja kalenteriohjelman kanssa.

Toisaalta Ozzie on toiminut Microsoftin lojaalina liittolaisena. Ozzie on suunnitellut ohjelmansa yhteensopiviksi Microsoftin tuotteiden kanssa ja tukenut Bill Gatesin yhtiötä tämän internet -patenttikiistoissa.

Gates ostelee pois pienempiä ohjelmistoyhtiöitä

Bill Gates sanoo pohtineensa kauan ja hartaasti sitä, voisiko hän jonakin päivänä palkata Rayn ja tämän tiimin.

Ozzie puolestaan sanoo aikovansa viettää niin paljon aikaa Washingtonin osavaltion Redmondissa, että hän pääsee asettumaan kaupunkiin.

Groove Networksin päämaja sijaitsee aivan päinvastaisessa osassa USA:ta eli itärannikolla Massachusettsin Beverlyssä. Ozzie aikoo valvoa myös Grooven tuotteiden kehittämistä.

Vuonna 1997 perustetun Grooven palveluksessa on parisataa työntekijää. Microsoft korvamerkitsi viidenneksen osuuden yhtiöstä lokakuussa 2001. Kauppahinta oli tuolloin 51 miljoonaa dollaria.

Lisäksi Microsoft osallistui Grooven 38 miljoonan dollarin rahoituskierrokseen maaliskuussa 2003.

Bill Gatesin mukaan Microsoft jatkaa pienempien yritysten ostoja, jotta yhtiö kykenee lisäämään tuotevalikoimaansa ja kasvattamaan läsnäoloaan eri alueilla maantieteellisesti.

Viime vuonna Microsoft osti useita firmoja kuten virustorjuntayhtiö Sybari Softwaren ja vakoojantorjuja Giant Co. Software Inc:n.

Grooven kauppa saatetaan päätökseen vuoden toisella neljänneksellä, Microsoft sanoo tiedotteessaan.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Google varmuuskopioi puhelimen tiedot

10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.

.