Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tappio paisuu 70 prosenttia

Sanyolta raju myrskyvaroitus

23.3.2005 11:44 Maailman suurin digikameroiden valmistaja, japanilainen Sanyo Electric Corp. ilmoittaa koko vuoden tappion kasvavan peräti 70 prosenttia aiemmin ennakoitua suuremmaksi. Sanyo aikoo pakon edessä remontoida ja uudelleenjärjestellä myös puolijohteiden tuotantonsa.

Ensi viikon torstaina päättyvällä tilikaudella Sanyo tekee 121 miljardin jenin eli 1,15 miljardin dollarin tappion. Vielä joulukuussa osakalaisyhtiö ennusti tilivuodelle 71 miljardin jenin tappiota.

Viime vuonna Sanyon tulos oli 13,4 miljardia jeniä plussalla. Sitä edeltäneellä tilikaudella yhtiö teki tappiota, joten yhtiön taival on ollut melkoista ylämäki-alamäki -menoa.

Liiketulos jäänee 43 miljardiin jeniin eli reilusti alle aiemman, 60 miljardin jenin arvion.

Maanjäristyksestä karut seuraukset

Yhtiö ilmoitti tänään Tokion pörssille, ettei se maksa lainkaan osinkoa vuoden toiselta neljännekseltä. Aiempi lupaus oli kolmen jenin osakekohtainen osingonmaksu.

Sanyon mukaan se on tehnyt 87 miljardin jenin varaukset viime lokakuussa Tokion luoteispuolella Niigatassa tapahtuneen maanjäristyksen vuoksi. Järistys vaurioitti yhtiön tuotantolaitoksia ja aiheutti myynnin menetyksiä.

Voimaltaan 6,6 Richterin järistyksessä kuoli 39 ja loukkaantui yli 3 000 henkilöä.

Viime vuonna Sanyon osake taapersi toiseksi heikoimpana paperina Tokion Nikkei 225 -indeksissä. Tänään kurssi laski 1,1 prosenttia 352 jeniin, Bloomberg kirjoittaa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Viekas Briz.X on varastanut 14 000 käyttäjän tiedot

25.05.2007 Panda Softwaren viruslaboratorio PandaLabs on tunnistanut Briz-troijalaisen uuden variantin. Briz.X on varastanut jo 14 000 käyttäjän luottamuksellisia tietoja kuten pankkitietoja, salasanoja ja jopa pikaviestikeskusteluja. PandaLabsin mukaan Briz.X jatkaa saastuttamista noin viidensadan koneen päivävauhtia.


Kolme vuotta sitten

Ikäihmiset jäävät jalkoihin palvelujen sähköistyessä

25.05.2009 Ikääntyvät ovat jäämässä yhteiskunnan sähköisen palvelukehityksen jalkoihin. Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille, käytettävyystutkija toteaa.

.