Sonyn marginaalit karkaavat kauemmaksi
Sonyn johto uskoo muun muassa litteiden näyttöjen esiinmarssiin.
24.3.2005 14:27 Japanilainen Sony Corp. ei saavuta kymmeneen prosenttiin asetettua liikevoittomarginaalin tavoitettaan ensi tilikauden loppuun mennessä. Näin arvelee kulutuselektroniikkaa valmistavan jättiyhtiön tuore toimitusjohtaja Ryoji Chubachi.
Toimitusjohtaja Ryoji Chubachin mielestä tavoite ei ole realistinen edes parin-kolmen seuraavan vuoden aikana, saati sitten hänen johtajakautensa ensimmäisenä tilivuonna.
- Haluamme ensin luoda tukevan perustan, jolta voittomarginaaleja on hyvä lähteä kohentamaan, Chubachi sanoo Bloombergin haastattelussa.
Lyhyestä toimitusjohtajakaudestaan huolimatta Chubachi ei ole mikään untuvikko elektroniikan alalla. Veteraanijohtajalla on 28 vuoden kokemus Sonyn leivissä.
Nyt hänen tärkeimpänä tehtävänään on kääntää Sonyn elektroniikkabisnekset takaisin voiton puolelle.
Osakkeen kurssi matelee, mutta analyytikot neuvovat
Analyytikot povaavat kuitenkin yhtiölle toista perättäistä tappiollista liiketulosta tällä tilikaudella. Hyviä neuvoja on toki aina tarjolla.
- Sonyn pitää ensin karsia kulujaan niin, että yhtiön kannattavuus kohentuu. Sen jälkeen yhtiön on löydettävä omat niche -tuotteensa, jotka takaavat yhtiön menestyksen. Sony Walkman oli aikoinaan tästä hyvä esimerkki, SG Asset Managementin Hisashi Sueoka neuvoo auliisti.
Hänen edustamallaan yhtiöllä on 21 miljardin dollarin verran rahaa kiinni sijoitussalkuissa, ei tietenkään kokonaan Sonyn osakkeissa.
Viidessä vuodessa Sonyn osakkeen hinnasta on hävinnyt noin 75 prosenttia. Kurssi on kuitenkin elpynyt kahdeksan prosenttia maaliskuun 7. päivän jälkeen, jolloin yhtiö nimitti uudeksi pääjohtajakseen Walesissa syntyneen Yhdysvaltain kansalaisen Howard Stringerin.
Tässä johdon ravistelussa myös Ryoji Chubachi (57) nousi uudeksi toimitusjohtajaksi.
Viihde ja elektroniikka hoitavat omat tonttinsa
Sony on pärjännyt hyvin viihdepuolella, mutta elektroniikassa taival on ollut raskasta. Silti Chubachi varoittaa luulemasta, että Sony aikoo pelastaa elektroniikkatoimintonsa niputtamalla sen tiukemmin yhteen viihteen kanssa.
- Emme halua luoda tilannetta, jossa nämä kaksi toimialaa olisivat nykyistä riippuvaisempia toistensa menestyksestä. Tavoitteena on kehittää sekä elektroniikka että viihde vahvoiksi toimialoiksi, Chubachi sanoo.
Hän sanoo odottavansa paljon myös yhtiön puolijohdebisneksestä ja siellä erityisesti Cell-hankkeesta. Cell-siru on yhdessä IBM:n ja Toshiban kanssa kehitettävä nopea prosessori, jonka käyttäalueet vaihtelevat pc-laitteista kotiteatterijärjestelmiin sekä digibokseihin.
Cellin avulla myriadit erilaiset vempeleet voidaan linkittää toistensa kanssa yhteensopiviksi.
Chubachi odottaa elektroniikan kasvualueiden olevan litteiden näyttöjen, dvd-nauhureiden ja erilaisten mobiilien laitteiden suunnalla.
Hänen mielestään Sonyn pitää vahvistaa tuotevalikoimaansa, satsata enemmän markkinatutkimukseen saadakseen kuluttajien tarpeista tarkemman käsityksen sekä kohentaa tuotannon tehokkuutta.
Chubachi ei suostu kommentoimaan sitä, aikooko Sony lähitulevaisuudessa erottaa joitakin toimintojaan itsenäisiksi pörssiyhtiöiksi.
.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:14 Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hyvin istuva bluetooth-headset on huomaamaton
24.05.2007 Iquan BHS-603 on monia muita kuulokemikrofoneja tyylikkäämpi. Laite istuu mukavasti korvakäytävän päähän. Tukevuutta lisää korvasanka, jota voi taivutella vastaamaan oman korvalehden muotoja. Laite istuu korvaan niin hyvin, ettei sitä pian edes huomaa.
Kolme vuotta sitten
Susirumasta t-paidasta tuli hittituote
24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti 13:05
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita 13:07
- Maailman rikkain nainen = 325 581 suomalaista 10:34
- » Taloussanomat.fi













