Lenovolle tanakkaa tukea USA:sta
31.3.2005 11:53 Kiinalaisen tietokoneyhtiö Lenovon näkymät kirkastuivat, kun amerikkalaisen Texas Pacific Groupin vetämä sijoittajaryhmä osti Lenovon osakkeita 350 miljoonalla dollarilla. Texas Pacificin liike helpottaa Lenovon rahoitustilannetta IBM:n pc-yksikön hankinnassa ja tuo yhtiölle lisää katu-uskottavuutta.
Lenovon osakkeen kurssi nousi lähes seitsemän prosenttia Hongkongin pörssissä kauppojen julkistamisen jälkeen. Lenovon kurssi on tänä vuonna kohonnut 15 prosenttia, mikä tekee siitä Hang Seng -indeksin parhaiten menestyneen arvopaperin.
Nyt analyytikot arvelevat, että Lenovo tulee etsimään länsimaisia kumppaneita erityisesti rahoitusalalta. Nimen omaan tästä on kyse myös amerikkalaissijoittajien osakekaupoissa.
Suursijoittaja David Bondermanin Texas Pacific, General Atlantic Partners LLC ja Newbridge Capital LLC hankkivat omistukseensa 12 prosentin siivun Pekingissä pääkonttoriaan pitävästä yhtiöstä.
Vuonna 1993 perustetulla Texas Pacificilla on maine sellaisena sijoittajana, joka pyrkii tekohengittämään uutta puhtia jo hengästyneisiin brandeihin. Texas Pacific on vuosien saatossa elvyttänyt muun muassa Burger Kingiä ja Continental Airlinesia, Bloomberg kirjoittaa.
Texas Pacific on myös mukana Sonyn vetämässä konsortiossa, joka hankki omistukseensa elokuvayhtiö Metro-Goldwyn-Mayerin.
Lenovo kirii Aasian kasvumarkkinoilla
IBM kertoi viime vuoden loppupuolella myyvänsä kauan tappioita tehneen pc-yksikkönsä kiinalaisille noin miljardilla dollarilla.
Kaupan myötä Lenovo nousi maailman kolmanneksi suurimmaksi pc-valmistajaksi amerikkalaisten Dellin ja Hewlett-Packardin jälkeen.
Aasian ja Tyynenmeren alueen pc-markkinoiden ennustetaan kasvavan 8,3 prosenttia vuosina 2003-2008. Luvussa ei ole huomioitu Japania. Yhdysvalloissa alan kasvu jäänee kahteen prosenttiin ja läntisessä Euroopassakin vain 4,5 prosenttiin, IDC arvioi.
Texas Pacificin partneri Justin Chang uskoo, että Lenovo kykenee kasvamaan markkinoita nopeammin ja valtaamaan tällä tavoin osuuksia kilpailijoilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:14 Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesätyöntekijä pelaa, eikä pelkää
24.05.2007 Nike, Cisco ja Ernst & Young hyödyntävät tietokonepelejä, simulaattoreita, blogeja ja nettivideota työntekijöiden kouluttamisessa ja palkkaamisessa.
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti 13:05
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita 13:07
- Maailman rikkain nainen = 325 581 suomalaista 10:34
- » Taloussanomat.fi
-
69 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
38 e
-
37 e
-
31 e













