TNS Finland vantterassa tuloskunnossa
1.4.2005 08:51 Tutkimusyhtiö TNS Finland ylsi yhteen parhaimmista tuloksistaan viime vuonna. Operatiivisen toiminnan tulos ennen organisaation järjestelykuluja parani vuoden takaisesta lähes neljänneksen verran 1,5 miljoonaan euroon. Suomessa liikevaihto laski hienoisesti. Kasvua sen sijaan tuli Venäjältä ja Baltiasta.
TNS Finlandin liikevaihto oli 24,7 miljoonaa euroa ja laski hieman edellisvuodesta.
TNS Finlandin Suomen toiminnoista vastaavan TNS Gallup Oy:n toimitusjohtaja Reijo Mesimäki odottaa alalle reipasta kehitystä.
- Odotamme, että vuodesta 2005 tulee meille hyvin positiivinen. Uskomuksemme perustuvat tuoteuudistuksiin, mediamainonnan määrän voimakkaaseen kasvuun ja alan yleisiin näkymiin, Mesimäki ounastelee.
Myös TNS Finlandin Venäjän ja Baltian yksiköt tekivät ennätyksellisen tuloksen. Edellisvuoteen verrattuna Venäjällä tulos parani 15 prosenttia ja Baltiassa tulos kaksinkertaistui.
Isot odotukset TNS Atlakselta
TNS Gallup Oy aikoo hyödyntää maailmanlaajuisen konsernin tuomia mahdollisuuksia etenkin tuotetarjonnassaan.
Alkuvuodesta esitellyltä TNS Atlas -tuotteelta yhtiö odottaa paljon. Atlas on yhtiön mukaan saanut erittäin hyvän vastaanoton asiakkailta.
TNS Atlas palvelee brändimarkkinoinnin suunnittelua ja viestinnän kohderyhmien kartoitusta sekä strategisen tason mediasuunnittelua.
- TNS Atlas on kehitetty paikallisesti, mutta kehitystyössä on käytetty myös kansainvälistä osaamista. TNS Atlas tulee olemaan brändi- ja mediasuunnittelun merkittävin tutkimusväline, joka tuo kokonaan uudella tavalla yhteen brändin, kuluttajan ja median, Mesimäki sanoo.
TNS osti Suomen Gallup -ryhmän 2001 ja kauppaan liittynyt johdon sitouttamisohjelma on nyt tullut päätökseensä. TNS Gallupin uuteen johtoryhmään kuuluvat Mesimäen ohella toimialajohtajat Lisa Forss ja Päivi Kauppinen, tuotantojohtaja Hannu Kekäläinen, henkilöstöjohtaja Eila Onniselkä, talousjohtaja Kim Palmroos ja Marketing Radar Oy:n toimitusjohtaja Andrew Cannon.
Taustalla maailmanlaajuinen omistaja
TNS Gallup Oy on täyden palvelun tutkimusyritys, jonka strategia on muovattu tutkimusosaamisen, asiakkaiden toimintojen tuntemuksen ja testattujen, kansainvälisten tutkimusratkaisujen varaan.
Vuodesta 2001 TNS Gallup Oy on ollut osa kansainvälistä TNS-konsernia, joka on maailman suurin kyselytutkimuksiin perustuvan markkinainformaation tuottaja ja suurin myös Euroopassa sekä Pohjoismaissa.
Myös emokonserni Taylor Nelson Sofres plc. on vahvassa tuloskunnossa. Koko konsernin liikevaihto vuonna 2004 oli 1,359 miljardia euroa. Kasvua edelliseen vuoteen nähden oli 17,4 prosenttia.
Operatiivisen toiminnan tulos oli 146,6 miljoonaa euroa, joten nousua kertyi 28 prosenttia.
Konsernin ennusteen mukaan kansainväliset markkinat kasvavat noin neljän prosentin vauhtia ja TNS:n kasvu tulee olemaan markkinakasvua nopeampaa.
TNS:llä on toimintaa yli 110 maassa ja sillä on yli 13 000 työntekijää. Suomessa henkilöstön lukumäärä on parisen sataa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












