Furukawa säästää kuitubisneksessä
4.4.2005 07:31 Furukawa Electric Co. aikoo vääntää telelaitteita valmistavan toimialansa tuloksen plussalle säästöjen avulla. Keinoja ovat huhtikuussa alkavat irtisanomiset ja poistojen säätäminen alhaisemmalle tasolle. Furukawa on näyttänyt valokuitulaitteiden tuotannossaan tappiota kolmen vuoden ajan, joten hyvät neuvot ovat kalliit.
Toimitusjohtaja Hiroshi Ishihara ilmoitti maanantaiaamuna, että tokiolaisyhtiö purkaa työvoimaansa ja pudottaa alaskirjauksiaan. Yhteensä säästöt yltävät kuuteen miljardiin jeniin eli noin 56 miljoonaan dollariin.
Lähdöt saa tuhatkunta henkilöä, jotka toimivat lähinnä emoyhtiön palveluksessa.
- Maaliskuun loppuun päättyneellä tilikaudella optisten verkkolaitteiden toiminnoista aiheutuvat 2,3 miljardin jenin tappiot. Vuotta aiemmasta tappio kutistuu 80 prosenttia, Ishihara ennakoi.
- USA:n alkanut valokuitulaitteiden kysynnän nousu kohentaa meidänkin myyntiämme ja tulostamme tilikaudella 2006, Ishihara sanoi.
OFS:n ostaminen tuli kalliiksi
Kuitubisnes tuo noin 15 prosenttia Furukawan myynnistä. Yhtiön toimintojen perusta lepää edelleen alumiini- ja muiden kevytmetallituotteiden kuten juomatölkkien ja ilmastointilaitteiden osien varassa.
Furukawa nousi maailman toiseksi suurimmaksi valokuitulaitteiden toimittajiksi, kun japanilaisyhtiö osti OFS Laboratories -yhtiön amerikkalaiselta Lucent Technologiesilta vuonna 2001.
Kaupan jälkeen kuitutoimintojen tappiot paisuivat 140 miljardiin jeniin tilikaudella 2004, kun USA:n markkinoiden kysyntä taantui jyrkästi. Furukawan on pitkin matkaa vähentänyt henkilöstöään ja pyrkinyt tätä kautta säästöihin ja tuloksen kohentamiseen.
- Ilman OFS:n lukuja telealamme tekisi tänä vuonna 2,3 miljardin jenin nettotuloksen, Ishihara huomautti.
Nyt päättyneelle tilivuodelle Furukawa-konserni on povannut 12,3 miljardin jenin nettotulosta. Tulos yltää voiton puolelle ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.
Optisten kuitulaitteiden myynnin yhtiö uskoo kasvaneen 3,5 prosenttia 766 miljardiin jeniin. Furukawa kilpailee varsinkin amerikkalaisen Corning Inc:n kanssa.
Furukawan osakkeen kurssi on kivunnut 15 prosenttia Tokion pörssissä vuoden aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:14 Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesätyöntekijä pelaa, eikä pelkää
24.05.2007 Nike, Cisco ja Ernst & Young hyödyntävät tietokonepelejä, simulaattoreita, blogeja ja nettivideota työntekijöiden kouluttamisessa ja palkkaamisessa.
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti 13:05
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita 13:07
- Maailman rikkain nainen = 325 581 suomalaista 10:34
- » Taloussanomat.fi












