Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Langat myyjien käsissä, Aara Finland korostaa

Teollisuuden ict-kysyntä vahvaa, kasvu harvinaisen hataralla pohjalla

5.4.2005 14:10 Teollisuuden ict-kysynnän piristyminen vuoden 2004 lopussa ja vuoden 2005 alussa on osoittautumassa yllättävän voimakkaaksi, kertoo Aara Finland. Yhtiön tutkimuksen mukaan erityisiä kasvualueita ovat tietoliikenne- ja it-palvelut.

Myös yritysohjelmistoinvestointien osalta markkinoilla on selvästi havaittavissa patoutunutta kysyntää, joka nyt purkautuu. Mistään pitkäkestoisesta kasvuvaiheesta ei kuitenkaan näyttäisi olevan kysymys. Tästä pitävät huolta ict-ostamisen muuttuminen entistä harkitsevammaksi ja varovaisemmaksi.

Aaran mukaan ostamisen keskittämisen lisäksi sopimukset pyritään rajaamaan kestoltaan mahdollisimman lyhyiksi ja helposti purettaviksi. Teollisuuden ict-markkinoilla vallitsevat edelleen ostajan markkinat.

Ei saa hypettää

Teollisuuden ict-kysynnässä on havaittavissa poikkeuksellisen paljon epävarmuustekijöitä. Vaikka kysynnän kasvu onkin yllättänyt voimakkuudellaan, on kasvun jatko erittäin epävarmaa. Suuri vastuu kysynnän suotuisasta kehityksestä on jatkossa ict-ratkaisuja ja -palveluita tarjoavilla yrityksillä itsellään. Asiakaslähtöinen ja oikeasti asiakkaiden tarpeita palveleva tuote- ja palvelukonseptien kehittäminen varmistaa markkinoiden suotuisan kehittymisen. Vastaavasti tuote- ja palvelulupauksiin liittyvät ylilyönnit sekä uskottavuutta syövä "hypettäminen" saattavat katkaista markkinoiden hyvän kehityksen, Aara varoittaa.

Keskeisenä ict-palveluiden kysynnän kehitystä eteenpäin ajavana tekijänä on teollisuusyritysten omassa toiminnassa tapahtuneiden muutosten lisäksi ict-markkinoiden tarjontatilanteessa tapahtuneet muutokset. Nämä muutokset ovat saaneet teollisuusyritykset selvittämään omien it- ja tietoliikennepalveluidensa organisointia. Markkinoiden konsolidoituminen juuri it- ja tietoliikennepalveluiden osalta onkin todellisuutta parhaillaan.

Asiakkaan tarpeet korostuvat

Erp-ohjelmistojen ja muiden yritysohjelmistojen kysyntä näyttää jatkuvan edelleen vahvana. Teollisuuden yritysohjelmistomarkkinat ovat kuitenkin suurten muutosten edessä. Markkinat ovat jakautumassa toisaalta laajan palvelukyvyn omaaviin toimijoihin ja toisaalta oman erikoisalueen osaaviin ja vahvan toimialaosaamisen omaaviin toimijoihin, Aara katsoo.

Kehitys tulee vähentämään markkinoilla toimivien yritysten lukumäärää entisestään kuluvan vuoden aikana. Kilpailun kiristyminen pudottaa ensivaiheessa markkinoilta pois keskimääräisen ja keskinkertaisen tarjoaman ja asiakasosaamisen omaavat toimittajat.

Teollisuuden ict-markkinoiden muutos kokonaisuudessaan on kuluneen vuoden aikana ollut merkittävä. Jo viime vuonna ennakoitu tarjontatilanteen kehittyminen kohti entistä suurempia ja entistä erikoistuneimpia yksiköitä tulee jatkumaan. Myös markkinoilla toimivien yritysten kilpailuedussa on tapahtunut ja tulee tapahtumaan muutoksia.

Entistä keskeisempään rooliin nousee asiakkaiden tarpeista käsin rakentuvat tehokkaat palveluprosessit sekä kyky palvella yrityksiä myös Suomen heikosti kilpailtujen ict-markkinoiden ulkopuolella. Tuotteiden ja tuoteosaamisen merkitys yritysten kilpailuedun lähteenä menettää entisestään merkitystään.

Aara Finlandin katsauksen kysyntää tarkastelevaa osuutta varten haastateltiin 152 suomalaisen teollisuusyrityksen ict-hyödyntämisestä ja kehittämisestä vastaavaa henkilöä tammi-maaliskuussa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Netin Ympäristöopas kylvää muutoksen siementä

24.05.2007 Opasmedia julkaisee verkkoon Suomen Ympäristöoppaan, joka keskittyy ympäristötiedon välittämiseen ja ympäristöalan yritysten esille tuomiseen.


Kolme vuotta sitten

Google-käyttäjiä ahdisteleva Gumblar leviää nopeasti

24.05.2009 Googlen käyttäjiä kiusaava Gumblar-mato on levinnyt nopeasti viime viikkoina. Mato reitittää hakutuloksia.

.