Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yt-neuvottelut päättyvät

TeliaSonera irtisanoo jopa 330 työntekijää Suomessa

11.4.2005 14:02 TeliaSonera irtisanoo Suomessa enintään 330 yt-menettelyn piirissä ollutta työntekijää. Yhtiön näkemyksen mukaan luku tulee tästä vielä pienentymään.

Loppuosa yhteensä 650 työtehtävän vähentämistarpeesta toteutuu yhtiön mukaan määräaikaisten työsopimusten ja vuokratyösuhteiden päättymisillä, eläkkeelle jäämisillä, yhteisillä lähtöjärjestelyillä sekä muihin työtehtäviin sijoittumisilla joko yhtiön sisällä tai konsernin ulkopuolelle.

Irtisanomisista noin 200 toteutuu pääkaupunkiseudulla, 50 Turussa, Jyväskylässä 15, Kuopiossa 15, Tampereella 15, Oulussa 10 ja loput, noin 25, usealla paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Lukumäärät muilla yksittäisillä paikkakunnilla ovat niin pieniä, että yksityisyyden suojan turvaamiseksi paikkakuntakohtaisia määriä ei voida julkistaa ilmoitettua tarkemmin. Henkilöstöä ei vähennetä kuluttaja- ja yritysasiakaspalvelun puhelinpalvelutehtävistä.

Helmikuussa aloitettiin

TeliaSonera Finland Oyj:n, Sonera Carrier Networks Oy:n, Sonera Mobile Networks Oy:n, Auria Oy:n ja Auria Networks Oy:n 16. helmikuuta aloitetut yhteistoimintaneuvottelut noin 650 työtehtävän vähentämiseksi saatiin maanantaina päätökseen.

TeliaSoneran mukaan neuvottelujen syynä oli tarve tehostaa toimintaa, jotta yhtiö voisi sopeuttaa toimintansa kilpailuympäristön nopeaan ja pysyvään muutokseen sekä telealaan kohdistuvaan viranomaissääntelyn lisääntymiseen ja kohdentaa tuotevalikoimansa kysynnän mukaiseksi.

Yhtiössä on tällä hetkellä avoimena ja sisäisessä haussa 207 työtehtävää. Tämän vuoden aikana tulee vielä haettavaksi arviolta 250 määräaikaista tai vakituista työtehtävää.

Näitä tehtäviä tarjotaan myös nyt työtä vaille jääville sikäli kuin tehtävät vastaavat heidän koulutustaan, ammattitaitoaan ja kokemustaan. Useat mahdollisesti irtisanottavista voivat halutessaan työllistyä johonkin vaihtoehtoiseen työhön TeliaSonera Finlandin sisällä.

Lopullinen irtisanomisten myötä päättyvien työsuhteiden määrä on selvillä vasta joulukuussa 2005, kun pisimmätkin irtisanomisajat ovat päättyneet ja on nähty, kuinka moni ottaa vastaan näitä korvaavia töitä.

Tukea tarjotaan

TeliaSonera Finland tarjoaa irtisanottaville tukea ja valmennusta uudelleensijoittumisessa. Työtä vaille jäävillä on työnhakuvalmennuksen lisäksi mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjaukseen työhön sijoittumisen selvittämiseksi. Irtisanomisaikaa saa käyttää työnhakuun.

Lisäksi yhtiö korvaa muuttokustannuksia yhtiön sisäisissä siirtymisissä. Yhtiön näkemyksen mukaan nyt tarjottava muutosturva ylittää tupossa sovitun olevan muutosturvan tason. Yhtiöön on myös perustettu uudelleensijoittumisen seurantaryhmä korvaaviin työpaikkoihin sijoittumisen tukemiseksi.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Google-käyttäjiä ahdisteleva Gumblar leviää nopeasti

24.05.2009 Googlen käyttäjiä kiusaava Gumblar-mato on levinnyt nopeasti viime viikkoina. Mato reitittää hakutuloksia.

.