Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kova hintakilpailu syö liikevaihtoa

Yritysmyynti pelasti NTT Docomon tuloksen

12.5.2005 09:31 Japanilaisen matkapuhelinoperaattorin NTT Docomon viime tilivuoden nettotulos kasvoi 15 prosenttia. Tulos olisi kuitenkin pudonnut selvästi, ellei yhtiö olisi myynyt osuuttaan AT&T Wirelessistä.

Maaliskuun lopussa päättyneen tilivuoden nettotulos oli 5,5 miljardia euroa, kun se oli vuotta aiemmin 4,8 miljardia euroa. AT&T Wirelessin myynnistä Docomo sai 3,7 miljardia euroa.

Liikevaihto jäi edellisvuotta neljä prosenttia pienemmäksi, 35 miljardiin dollariin. Liikevaihdon lasku johtuu enimmäkseen Japanin kovasta hintakilpailusta. Docomo on esimerkiksi joutunut antamaan paljon alennuksia kilpailussa esimerkiksi KDDI:tä vastaan.

Docomo uskoo hintakilpailun jatkuvan tiukkana, joten se ennustaa kuluvan tilikauden liikevaihdon pienenevän 0,8 prosenttia viime tilivuoteen verrattuna. Tuloksen povataan kutistuvan jopa kolmanneksen.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:lta ja Elisalta hsdpa-kannettava

24.05.2007 HP ja Elisa tuovat markkinoille HP Compaq nc6400 -kannettavan tietokoneen, jossa on käyttövalmiina Elisan mobiililaajakaista.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.