Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena viiden miljoonan pääoma

Hermia Ventures käynnistyy Tampereella

15.5.2005 21:23 Tampereella on käynnistetty uusi alkuvaiheen teknologiayritysten rahoitukseen keskittyvä pääomasijoitusyhtiö, Hermia Ventures Oy.

Yhtiön sijoittajia ja omistajia ovat pääosin yksityissijoittajat. Mukana toiminnassa ovat myös mm. Mäntän kaupunkikonserni (Yrke Kiinteistöt Oy), Tampereen Teknillinen Seura ja Tampereen Teknillisen Yliopiston Ylioppilaskunta.

Hermia Ventures Oy on syntynyt yhteistyönä Hermia Yrityskehitys Oy:n, paikallisten yksityissijoittajien ja Hollantilaisen teknologiakeskuskonsernin, Zernike Groupin toimesta. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin maaliskuussa 2005.

Yhtiö on tehnyt päätöksen ensimmäisestä sijoituksestaan alkuvaiheen teknologiayritykseen. Sijoitus päätös syntyi osana suurempaa rahoituspakettia. Rahoitus tullaan julkistamaan arviolta toukokuun loppuun mennessä.

Yhtiön sijoituspääomaa tullaan korottamaan seuraavina vuosina maksimissaan viiteen miljoonaan euroon. Yhtiön hallitus on koottu sijoittajista ja alan asiantuntijoista. Yhtiön hallinnoinnista vastaa Hermia Yrityskehitys Oy.

Yhtiön pääasiallisina sijoituskohteina ovat alku- ja kasvuvaiheen teknologiayritykset. Yhtiö tekee sijoituskohteiden etsimisessä tiivistä yhteistyötä muiden yrityshautomoiden, kehitysyhtiöiden ja muiden pääomasijoittajien kanssa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Korealainen operaattori auttaa kalastajia paikantamaan saaliin

24.05.2007 Korealainen operaattori SK Telecom on löytänyt uuden asiakasryhmän, kalastajat.


Kolme vuotta sitten

Avaruussukkula laskeutui autiomaahan

24.05.2009 Hubble-teleskoopin huoltolento päättyi hetki sitten onnistuneesti Kalifornian autiomaahan.

.