Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei-äänet voittivat

Euro putoaa Ranskan äänestyksen takia

30.5.2005 06:44 Ranskalaiset torjuivat EU:n perustuslain kansanäänestyksessään sunnuntaina selvin luvuin. Ei-ääniä oli noin 55 ja kyllä-ääniä 45 prosenttia, kun valtaosa äänistä oli laskettu. Tulos on takaisku presidentti Jacques Chiracin ajamalle politiikalle ja yhteisvaluutta eurolle.

Äänestysprosentti nousi 70:n kieppeille, joten perustuslaki kiinnosti laajoja kansalaispiirejä.

Presidentti Jacques Chiracin mielestä Ranskan on yhä vaikeampaa puolustaa etujaan unionissa perustuslain hylkäämisen jälkeen. Ranska on menettänyt asemiaan EU:ssa, ja varsinkin uusien jäsenmaiden tulon uskotaan nopeuttavan tätä kehitystä edelleen.

EU:n perustuslain ratifiointiprosessi jatkuu muissa EU-maissa Ranskasta huolimatta, Chirac ounasteli.

Ranskan äänestystulosta pidetään Euroopan unionin kehityksen kannalta kaoottisena. Yhteisvaluutta euro lähti jo aamulla laskuun Aasiassa. Eurolla sai varhain maanantaina enää 1,2528 dollaria, kun perjantaina kurssi oli 1,2585.

Eräät Bloombergin haastattelemat analyytikot uskovat kurssin putoavan alle 1,25 dollarin tänään.

Hollanti äänestää ylihuomenna

Ensi keskiviikkona perustuslaista äänestää Hollanti, jossa ei-äänet johtavat kyselyissä. Hollannin pääministeri Jan Peter Balkenende tukee kyllä-puolta.

Ranskan tulokseen pettynyt Balkenende vetosi sunnuntaina kansalaisiin, jotta nämä äänestäisivät perustuslain puolesta.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kesätyöntekijä pelaa, eikä pelkää

24.05.2007 Nike, Cisco ja Ernst & Young hyödyntävät tietokonepelejä, simulaattoreita, blogeja ja nettivideota työntekijöiden kouluttamisessa ja palkkaamisessa.


Kolme vuotta sitten

Google-käyttäjiä ahdisteleva Gumblar leviää nopeasti

24.05.2009 Googlen käyttäjiä kiusaava Gumblar-mato on levinnyt nopeasti viime viikkoina. Mato reitittää hakutuloksia.

.