Venäläinen nettiyhtiö hakee rahaa Lontoosta
31.5.2005 07:45 Venäjän toiseksi suurin hakukoneyhtiö, Rambler Media Ltd. havittelee 50 miljoonan dollarin arvoista listautumisantia Lontoon vaihtoehtoisilla sijoitusmarkkinoilla. Ramblerin tähtäimessä on osakekaupan aloittaminen kesäkuun 9. päivään mennessä.
Yhtiö tarjonnee kolmasosaa osakekannastaan myyntiin vaihtoehtomarkkinoilla (Alternative Investment Market), asioita läheltä seuranneet mutta tuntemattomina pysyttelevät henkilöt kertovat Bloombergille.
Rambler tai sitä avustavat venäläiset United Financial Group ja Aton Capital Group eivät halua kommentoida asiaa.
Venäjällä meneillään yritysten listautumisboomi
Jos anti toteutuu, on kyseessä ensimmäinen venäläisen internet-portaalin listaus kautta aikojen. Lokakuusta lähtien yhdeksän venäläistä muiden alojen yritystä on hakeutunut pörssiin. Määrä on suurempi kuin aiemmin kuluneiden 13 vuoden aikana yhteensä.
Rambler aikoo käyttää hyväkseen Venäjän suotuisaa tilannetta, jossa talous on kasvanut 24 neljänneksen verran peräjälkeen, Bloomberg kirjoittaa.
Bloombergin tietojen mukaan Rambler aikoo käyttää listautumisannista saamansa rahat yritysostoihin. Tavoitteena on hankkia muun muassa saitteja, joiden avulla Rambler kykenee aloittamaan elektronisen kaupankäynnin internetissä.
Aiemmin tänä vuonna yhtiö osti www.begun.ru -nimisen mainossaitin.
Rambler tienaa suurimman osan tuloistaan maksullisilla nettisaiteillaan ja Rambler TeleSet -tv-yhtiöllään. TeleSet on kaapeli-tv -yhtiö, joka on erikoistunut dokumentteihin.
Myynti railakkaassa kasvussa, tulos kohentuu yli ajan
Rambler odottaa myyntinsä kaksinkertaistuvan tänä vuonna ja uudelleen ensi vuonna. Myynnin pitäisi kohota lähes 70 miljoonaan dollariin vuoden 2006 loppuun mennessä. Tällöin Ramblerin tavoitteena on yltää myös historiansa ensimmäiseen voitolliseen tulokseen, United Financial uskoo.
United Financialin mukaan internetin penetraatioaste on Venäjällä 11 prosenttia.
Alan yrityksistä suurin on Yandex-saitti. Kakkosena tulevan Ramblerin perusti ryhmä ohjelmoijia ja teknikoita Moskovan lähellä Pushkinossa vuonna 1996.
Ramblerin nimi valittiin siksi, että se kuvaa hakukoneen lähes päämäärätöntä harhailua oikean tiedonmurun löytämiseksi. Perustajat ovat sittemmin myyneet yhtiönsä ulkopuolisille sijoittajille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:05 IPhoneen uusi alihankkija
- 15:40 IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 14:14 Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti 13:05
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita 13:07
- » Taloussanomat.fi
-
126 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
112 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
19 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













