Heikentyvä digikameroiden kysyntä kiusaa Kodakia
Kodakin pääjohtaja Antonio Perezillä riittää haasteita heti päivä yhdestä alkaen.
1.6.2005 12:15 Eastman Kodakin uusi pääjohtaja Antonio Perez aloittaa tänään ensimmäisen työpäivänsä tilanteessa, jossa digitaalisten kameroiden myynnin kasvu on selvästi hidastunut. Perezillä riittää siis haasteita heti ensi hetkestä alkaen Kodakin vetäjänä.
Aiemmin Kodakin toimitusjohtajana työskennellyt Antonio Perez potkaistiin ylöspäin pääjohtaja Daniel Carpin siirryttyä eläkkeelle. Carp jäi Kodakin historiaan miehenä, joka vain puolessatoista vuodessa väänsi vanhahtavan filminvalmistajan moderniksi, digitaalisiin tuotteisiin keskittyväksi yhtiöksi.
Nyt eräs maailman suurimmista valokuvausalan yhtiöistä on kuitenkin joutunut ongelmien eteen, kun digitaalisten kameroiden myynnin kasvu hidastuu ja asiakkaat valitsevat aina vain halvempia tuotteita.
Viime vuosi sujui Kodakilta hienosti. Yhtiö ohitti Sonyn USA:n suurimpana digikameroiden toimittajana. Neljän viime vuoden aikana Kodakin digikameroiden kauppa kasvoi keskimäärin 52 prosenttia vuosittain.
Kuluvan vuoden ensi neljänneksellä Kodakin digitaalisten tuotteiden myynnin kasvu on kuitenkin hidastunut 23 prosenttiin. Myös japanilaiset Sony ja Canon kertovat samansuuntaisesta kehityksestä.
Eräs Bloombergin haastattelema analyytikko huomauttaakin, että digikameroiden markkinat kypsyvät länsimaissa nopeasti ja että kuluttajat odottavat uusien innovaatioiden ohella entistä halvempia tuotteita.
Antonio Perez (59) liittyi Kodakin palvelukseen huhtikuussa 2003. Sitä ennen hän työskenteli Hewlett-Packardin digitaalisten julkaisupalveluiden liiketoiminnoissa.
Perez on jo ehtinyt vahvistaa johtoryhmäänsä mieleisekseen. Hän muun muassa palkkasi Intelin Sandra Morrisin johtamaan Kodakin digitaalista online -valokuvabisnestä.
Partakone- ja partaterä-mallista bisnestä
Kodak aikoo myös ponnistella EasyLine -kameroidensa markkinoinnissa ja keskittyä väriaineiden ja valokuvapaperin myyntiin.
Eräs analyytikko kuvaakin Kodakin bisneksiä partakone- ja partaterä-malliksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että koska digikameroilla on vaikea tehdä kunnon tulosta, on suurimmat tulosodotukset asetettava oheistuotteisiin ja -palveluihin.
Perez haluaa turvata Kodakin toimintoihin kriittistä massaa jatkuvan kasvun avulla.
- Seuraava askel on kustannusten tehokkaampi valvonta varsinkin koko ajan taantuvissa filmipuolen liiketoiminnoissa, hän sanoi toukokuun 11. päivän haastattelussaan eli päivänä, jolloin hänet nimitettiin uudeksi pääjohtajaksi.
Perez perii Dan Carpin puolitoista vuotta sitten laatiman säästöohjelman ja hän aikoo myös valvoa ohjelman toteutumista.
Ohjelman mukaan Kodak investoi jopa 1,7 miljardia dollaria digitaaliseen teknologiaan samalla kun vanhoja tuotantolaitoksia suljetaan ja henkilöstöä vähennetään 15 000 työntekijän verran.
Kodakin osakkeen kurssi laski 45 senttiä 26,28 New Yorkin pörssissä tiistaina. Tämän vuoden puolella osakkeen hinta on tippunut 19 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:05 IPhoneen uusi alihankkija
- 15:40 IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 14:14 Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti 13:05
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita 13:07
- » Taloussanomat.fi
-
126 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
112 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
19 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













