Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kultainen laskuvarjo

Sony maksaa Ideille ja kumppaneille isot rahat

2.6.2005 07:30 Vaikeuksissa kamppaileva elektroniikkayhtiö Sony Corp. jaksaa sentään pitää huolta omistaan. Yhtiö maksaa yhteensä seitsemän miljoonan dollarin erorahat pääjohtaja Nobuyuki Ideille ja kolmelle muulle entiselle johtajalle. Sony kutsuu rahoja eläkepaketiksi.

Nobuyuki Idein valtakausi Sonyn hallituksen puheenjohtajana ja pääjohtajana päättyy tässä kuussa samalla kun Sony muutenkin remontoi kovalla kädellä korkeinta johtoaan.

Idein tilalle on valittu amerikkalainen, Walesissa syntynyt Sir Howard Stringer, joka on johtanut Sonyn toimintoja Yhdysvalloissa.

Sony ilmoitti tiistaina nettisaitillaan, että se maksaa lähteville johtajille 761 miljoonaa jeniä eli 7,02 miljoonaa dollaria eläkerahoja. Idein lisäksi rahaa saavat nykyinen toimitusjohtaja Kunitake Ando ja varatoimitusjohtajat Ken Kutaragi ja Tsutomu Niimura.

Kuitenkin nelikon yhteinen kompensaatiosumma on alle puolet siitä, mitä Sony maksoi aiemman pääjohtajansa eläköitymisestä. Sonya vuosina 1982-1995 johtanut Norio Ohga sai kokonaista 1,6 miljardia jeniä eli noin 16 miljoonaa dollaria.

Sony kertoi Ohgan epätavallisen suuresta eläkepaketista vasta vuonna 2003. Julkistaminen johti kirpeisiin otsikoihin Japanin lehdistössä ja suututti Sonyn pienosakkaita.

Sonyn mukaan se ei ole muuttanut eläkekorvaustensa perusteita. Ohga sai paljon enemmän rahaa kuin Idei, koska hän oli työskennellyt Sonyn palveluksessa selvästi kauemmin.

Nissanin huippujohtaja Sonyn hallituksessa

Maailman toiseksi suurin kulutuselektroniikkayhtiö sanoi myös, että se maksaa Carlos Ghosnille ja kolmelle muulle ulkopuoliselle hallituksen jäsenelle yhteensä 117 miljoonan jenin eli 1,08 miljoonan dollarin eläkerahat.

Entinen Renaultin johtaja, brasilialais-ranskalainen Ghosn toimii autovalmistaja Nissanin pääjohtajana ja hänet valittiin muutama vuosi sitten maailman parhaaksi yritysjohtajaksi.

Sonyn perusliiketoiminnan eli elektroniikkayksikön odotetaan päätyvän tappiolle jo kolmatta vuotta peräjälkeen maaliskuun loppuun vuonna 2006 päättyvällä tilikaudella.

Tulosta rasittavat litteiden tv-laitteiden, dvd-nauhureiden ja muiden tuotteiden alaspäin luisuvat hinnat ja kaventuvat marginaalit.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suomalaisyritykset hukassa hakujen kanssa

24.05.2007 Suomalaiset tekevät viisi miljoonaa Google-hakua päivittäin. Yritykset eivät kuitenkaan osaa vielä hyödyntää hakukoneita markkinoinnissaan.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.