Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
AT Kearney myyntiin

EDS luopuu yritysjohdon konsulteistaan

22.6.2005 07:00 Maailman toiseksi suurin it-konsulttiyhtiö Electronic Data Services on muuttanut mieltään omistamansa johdon konsultointia tarjoavan AT Kearneyn kohtalosta. Kaavaillun yritysjohdolle myymisen sijasta EDS aikookin tykkänään myydä yhtiön eniten tarjoavalle ulkopuoliselle.

Massachusettsin Cambridgessa sijaitseva sijoitusyhtiö Monitor Group on juuri nyt pisimmällä neuvotteluissa EDS:n kanssa, Wall Street Journal kirjoittaa.

EDS:n tiedottaja Terry Balluck sanoo Reutersille, ettei yhtiö ole kiinnostunut AT Kearneyn myymisestä toimivalle johdolle, vaan etsii kolmatta osapuolta ostajaksi.

Balluckin virkaveli Bob Brand arvelee, että kaupat toteutuvat kolmannen neljänneksen loppuun mennessä.

EDS:n edustajat eivät kommentoi mahdollisia tarjouksia AT Kearney -yksiköstä. Monitorin sisältöjohtaja Alan Kantrow ei hänkään halua kiistää eikä vahvistaa yhtiön neuvotteluja.

Noin 300 miljoonan dollarin liikevaihdollaan Monitor on puolet pienempi yhtiö kuin AT Kearney.

Michael Jordanin mieli muuttui

EDS osti chicagolaisen AT Kearneyn vuonna 1995 noin 300 miljoonalla dollarilla. Yhtiö on viime vuosina kärsinyt yritysjohdon konsulttipalveluiden yleisestä taantumasta.

Vielä kuukausi sitten EDS:n pääjohtaja, itsekin urallaan konsultin töitä tehnyt Michael Jordan ilmoitti, ettei AT Kearneyn suora yritysmyynti tule toimimaan. Nyt EDS on selvästi muuttanut suunnitelmiaan, ja AT Kearneyn johdolle on ilmoitettu, että myynti ulkopuoliselle onkin kaikille paras ratkaisu.

Eräs analyytikko kuitenkin uskoo, ettei suoralla kaupalla tai mbo (management buy-out) -kaupalla ole suoranaista väliä EDS:lle.

- AT Kearneysta saatava kauppahinta ei paljon EDS:n lukuja lämmitä, analyytikko sanoo.

EDS järkiperäistää kiinteistöjään

EDS rukkaa muutenkin operaatioitaan yksinkertaisempaan kuosiin. Yhtiö ulkoistaa kiinteistötoimintonsa Trammell Crow Co:lle.

Edelleen EDS myy parikymmentä kiinteistöään, joista osan se liisaa takaisin käyttöönsä. Liikkeellä EDS saa 200 miljoonaa dollaria käteistä ja hankkii saman verran kustannussäästöjä kolmen seuraavan vuoden aikana.

EDS:n kurssi oli loivassa laskussa 19,68 dollarissa New Yorkissa tiistaina.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Aldata liittyy Symphonyyn

24.05.2007 Kalifornialainen Symphony Technology Group ostaa suomalaisen kaupan alan tietojärjestelmätoimittaja Aldata Solution Oyj:n käteisellä. Aldatan johto puoltaa kauppaa, jossa yhtiön osakkeille maksetaan 19 prosentin preemio.


Kolme vuotta sitten

Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla

24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.

.