Sonyn ja Stringerin kuherruskuukausi ohi
Sir Howard Stringeriltä odotetaan linjanvetoa Sonyn strategiasta tänään pidettävässä yhtiökokouksessa.
22.6.2005 07:48 Elektroniikkajätti Sony Corp:n pääjohtaja Howard Stringer joutuu alkuverryttelyn jälkeen tosi toimiin. Yhtiön osakkeen kurssi on pudonnut neljä kertaa Topix -indeksiä jyrkemmin Stringerin aikana. Nyt osakkeenomistajat vaativat tekoja, joilla kehitys käännetään uuteen nousuun.
Sony Corp:n osakekurssi on laskenut melkejin yhdeksän prosenttia maaliskuun 7. päivästä, jolloin Sir Howard Stringer aloitti virallisesti yhtiön pääjohtajana. Samaan aikaan Tokion pörssin Topix -indeksin pudotus on ollut vain 2,3 prosenttia.
Kurssikehitys on nopeasti haihduttanut Sonyn ensimmäisen ulkomaisen pääjohtajan ympärillä leijuneita odotuksia. Monet Sonyn suuret omistajat toivovat Stringeriltä (63) rankempia päätöksiä säästöistä ja enemmän tietoa varsinkin kuluttajaelektroniikan uudesta strategiasta.
Stringer on kuitenkin pysynyt vaitonaisena suurista linjanmuutoksista. Häneltä odotetaan linjapuhetta viimeistään tänään, kun Sonyn osakkeenomistajat kokoontuvat yhtiökokoukseen, Bloomberg kirjoittaa.
Leikkaukset onnistuivat USA:ssa
Stringerillä oli Sony USA:n johtajana sormensa pelissä, kun Sony osti elokuvastudio Metro-Goldwyn-Mayerin 2,9 miljardilla dollarilla viime vuonna.
Stringerin suurimpana haasteena pidetään sitä, kykeneekö hän tervehdyttämään koko Sony-konsernin samalla tavoin kuin hän saneerasi japanilaisjätin USA:n toiminnot. Stringer antoi USA:ssa potkut 9 000 työntekijälle ja vähensi yhtiön kustannuksia 700 miljoonan dollarin edestä vuodessa.
Nyt Stringeriltä odotetaan samanlaisia suorituksia Sony-konsernissa ja varsinkin yhtiön kuluttajaelketroniikassa. Sony on menettänyt markkinoita muun muassa eteläkorealaiselle Samsung Electronicsille ja amerikkalaiselle Apple Computerille.
Sonyn elektroniikkabisnes on pyörinyt tappiolla viimeiset kaksi vuotta, joten sijoittajien kärsivällisyys alkaa käydä vähiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:05 IPhoneen uusi alihankkija
- 15:40 IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 14:14 Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Verkkoasiakkaat suivaantuneita piilevistä maksuista
24.05.2007 Tutkimuksen mukaan brittejä alkaa kyllästyttää verkkokauppojen piilokustannukset. 93 prosenttia tutkimukseen vastanneista briteistä oli kyllästynyt verkkokauppojen, muun muassa lentoyhtiöiden kauppatapaan.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti 13:05
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita 13:07
- » Taloussanomat.fi
-
69 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
38 e
-
37 e
-
31 e













