Nikon haastaa Canonin kalliimmilla digikameroilla
23.6.2005 07:32 Maailman viidenneksi suurin digitaalisten kameroiden valmistaja Nikon Corp. ennustaa koko vuoden tuloksensa ylittävän tavoitteeksi asetetun 20 miljardin jenin eli 183 miljoonan dollarin tason. Tulosta parantavat uudet tuotteet ja varastojen supistuminen.
Toimitusjohtaja Makoto Kimura pitää Nikonin tilikauden tulostavoitetta varovaisena. Hän ei kuitenkaan täsmennä sitä, kuinka paljon tuloksen odotetaan parantuvan.
- Inventaarimme ovat keventyneet ja uusi tuotevalikoimamme menestyy hintojen laskusta huolimatta, Kimura mainitsi syitä Nikonin valoisille näkymille Bloombergin haastattelussa.
Kimuran mukaan Nikon löysää varastojaan kymmenellä prosentilla tämän vuoden kuluessa. Viime tilikauden aikana varastojen arvo laski 75,3 miljardiin jeniin 82,6 miljardista jenistä.
Viime kuussa Nikon ennusti, että sen kamerayksikön liiketulos kasvaa melkein 20 prosenttia 20 miljardiin jeniin maaliskuun lopussa päättyvällä tilikaudella.
Kamera- ja kuvankäsittely-yksikkö tuo yli puolet Nikon Corp:n myynnistä. Viime vuonna yksikön tulos putosi hintojen laskun takia.
Tänä vuonna Kimura ennustaa Nikonin hintojen laskevan alle kymmenen prosenttia eli vähemmän kuin viime vuonna.
Markkinajohtaja Canonin Nikon aikoo haastaa uusilla, entistä kalliimman hintaluokan slr (single-lens reflex) -kameramalleilla. Nikonin tavoitteena on D70-kaltaisten malliensa avulla padota digikameroiden putoavien hintojen tulosvaikutuksia.
Nikon ennustaa toimittavansa tänä vuonna 7,6 miljoonaa digitaalista kameraa eli 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Viime vuonna toimitukset kasvoivat lähes neljänneksen.
Japanin markkinat täyttyvät digikameroista
Eräs Nomura Holdingsin analyytikko uskoo Nikonin kameroiden menestykseen, vaikka kilpailun kiristyminen tuo riskejä kaikille kamerayhtiöille loppuvuonna.
Kaikki japanilaiset kamerayhtiöt kärvistelevät kotimarkkinoillaan, sillä hallituksen tutkimuksen mukaan joka toinen kotitalous jo omistaa digikameran.
Tokiolainen kameranvalmistajien etujärjestö povaa Japanin markkinoiden kasvavan tänä vuonna nihkeät 1,8 prosenttia 8,7 miljoonaan digikameraan. Vielä kolme vuotta sitten markkinoiden kasvu oli 29 prosenttia, joten alaspäin on tultu rajusti.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna
11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi













