Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Joka kymmenes ulos

Japanilainen Sanyo saneeraa rajusti

1.7.2005 16:31 Digikameroiden valmistajien eturiviin kuuluva japanilainen Sanyo Electric Corp. irtisanoo noin 10 000 työntekijää eli kymmenesosan työvoimastaan. Yhtiö luopuu myös kannattamattomista bisneksistään. Osakalaisyhtiön kurssi nousi ripeästi Tokiossa saneerausuutisen jälkeen.

Sanyon osakkeen kurssi päätyi perjantaina 1,4 prosentin nousuun 287 jeniin. Sanyo oli viime vuonna Nikkei 225 -indeksin toiseksi huonoimmin pärjännyt osake. Tämän vuoden aikana osakkeen hinnasta on edelleen sulanut lähes viidennes.

Sanyon saneerausta johtaa tällä viikolla uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Toshimasa Iue, jonka isoisä aikoinaan perusti Sanyon.

Hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin yhtiön ulkopuolinen Tomoyo Nonaka. Hän on yksi Japanin harvoista suuryhtiöiden naispuolisista johtajista.

Sanyon edustaja sanoo Bloombergille, että yhtiö kertoo yksityiskohtia saneerausohjelmastaan 5. päivänä heinäkuuta.

Sanyo tulee luultavasti keskittymään energia- ja ympäristöalan tuotteisiin kuten ladattaviin paristoihin ja aurinkokennoihin. Asiantuntijat odottavat Sanyon supistavan toimintojaan muun muassa Intiassa ja Kiinassa.

Maaliskuun lopussa päättyvälle tilikaudelle Sanyo ennustaa 92 miljardin jenin eli 829 miljoonan dollarin tappiota. Viime tilikaudella nettotappio oli 171 miljardia jeniä.

Sanyon 55-vuotisen historian suurin tappio johtui osaksi myös luonnonvoimista; yhtiö menetti yhden sirutehtaansa Japania koetelleessa maanjäristyksessä.

Sanyo on Japanin yhdeksänneksi suurin puolijohteiden valmistaja. Yhtiön odotetaan vähentävän jopa pari tuhatta työpaikkaa sirutoiminnoistaan.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.