Red Hatin myynti kasvoi kohisten
1.7.2005 09:41 Linux-jakelija Red Hat kasvatti myyntiään 46 prosenttia tilivuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Kasvua tuki yritysten ja julkisen sektorin lisääntyvä panostus avoimen koodin järjestelmiin ja niiden ylläpitopalveluihin. Päättyneen neljänneksen tulos oli yhtiön historian paras.
Toukokuun lopussa päättyneellä neljänneksellä Red Hat rikkoi ennätyksensä 60,8 miljoonan dollarin myynnillä. Yritystilausten osuus nousi neljään viideosaan kokonaismyynnistä.
Pohjois-Carolinan Raleghissa sijaitseva yhtiö paransi myös tulostaan. Nettotulos oli nyt 12,4 miljoonaa dollaria eli 0,07 dollaria osaketta kohti. Vertailukauden luvut olivat 10,9 miljoonan dollarin tulos ja 0,06 dollarin osakekohtainen tulos.
Myynti ja tulos vastasivat hyvin markkinoiden etukäteisodotuksia, CNET Newscom kirjoittaa.
Red Hatin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Matthew Szylik kutsuu päättynyttä neljännestä yhtiön tähän mennessä parhaaksi. Szulik odottaa myynnin, kassavirran ja tuloksen paranevan myös tulevilla kvartaaleilla.
Ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö myi 190 000 Linux-tilausta, kun vuotta aiemmin myyntimäärä oli 98 000 tilausta.
Szulikin mukaan Red Hat laajentaa toimintaansa uusilla markkinoilla, eritoten Kiinassa ja latinalaisessa Amerikassa.
Talousjohtaja Charlie Peters ennustaa toisen neljänneksen osakekohtaisen tuloksen olevan 0,06-0,07 dollaria ja myynnin 64-65 miljoonaa dollaria. Myynti kasvaa viime vuodesta 38-40 prosenttia, Peters arvioi.
Valuuttakurssien vaihtelut pudottanevat Red Hatin koko tilikauden myyntiä jonkin verran aiemmista arvioista. Myynti asettunee 265-275 miljoonan dollarin välimaille. Peters kuitenkin piti voimassa arvion koko vuoden osakekohtaisesta tuloksesta, joka säilyy 28-32 sentin haitarissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:05 IPhoneen uusi alihankkija
- 15:40 IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 14:14 Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Digita varoittaa päivityksestä
24.05.2007 Digitaalisessa televisioverkossa tehdään lähetyslaitteiston päivityksiä keskiviikkona 30.5. ja torstaina 31.5, Digita kertoo. Töiden vuoksi digitaalisen kanavanippu C:n lähetyksissä saattaa esiintyä molempina päivinä lyhyitä katkoksia klo 8.00 - 16.00.
Kolme vuotta sitten
Google-käyttäjiä ahdisteleva Gumblar leviää nopeasti
24.05.2009 Googlen käyttäjiä kiusaava Gumblar-mato on levinnyt nopeasti viime viikkoina. Mato reitittää hakutuloksia.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti 13:05
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita 13:07
- » Taloussanomat.fi
-
69 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
38 e
-
37 e
-
31 e













