Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
PayPal iskee isoille markkinoille

Ebayn maksukaveri muuttaa Kiinaan

7.7.2005 07:38 Nettihuutokauppa Ebay aikoo avata PaylPal -maksujärjestelmänsä Kiinan valtavilla internet-markkinoilla. Kiinassa toimii jo joitakin pienempiä elektronisia maksujärjestelmiä. PayPalin tavoitteena on päästä kilpailuun mukaan vuoden loppuun mannessä.

Ebayn edustajaa sanoi keskiviikkona, ettei tarkkaa aikataulua ole vielä päätetty, mutta PayPal avaa varmasti palvelunsa Kiinassa vielä tänä vuonna.

Kiina on yksi nopeimmin kasvavista e-kaupan markkinoista. Maassa toimii pienehköjä sähköisiä maksupalveluja, mutta tästä huolimatta käteinen raha on edelleen kuningas. PayPal tulee kilpailemaan Kiinassa muun muassa Alibaban Alipay -maksujärjestelmän kanssa.

Kiina on noussut entistä houkuttelevammaksi kohteeksi Ebaylle samalla kun yhtiön kotimarkkinoiden myynti Yhdysvalloissa on osoittanut kasvun hidastumisen merkkejä.

Meg Whitman pelaa Kiinan kortilla

Jo aiemmin Ebay on ilmoittanut investoivansa sata miljoonaa dollaria Kiinaan kuluvan vuoden aikana. Kiinan investointien arvo on noin kaksi prosenttia koko Ebayn maailmanlaajuisesta myynnistä vuonna 2005, Reuters arvioi.

Toimitusjohtaja Meg Whitman on sanonut, että Kiinasta voi 5-10 vuodessa tulla Ebayn toiseksi suurin markkina, jos yhtiö pelaa korttinsa oikein lohikäärmevaltakunnassa.

Toukokuussa Ebaylla on 11,6 miljoonaa rekisteröityä kiinalaisasiakasta. Asiakkaiden määrä kasvaa noin miljoonalla henkilöllä jokaisen vuosineljänneksen aikana.

Ebayn ensi isku Kiinaan tapahtui paikallisen internet -huutokauppa EachNetin ostolla. Ebay maksoi EachNetistä 180 miljoonaa dollaria.

PayPalin liittäminen EachNetin palveluihin on yksi osa kiinalaisyhtiön aggressiivista markkinointikampanjaa. Eräiden arvioiden mukaan PayPal voi aloittaa Kiinassa jo syksyllä.

Ebay hankki PayPalin omistukseensa 1,5 miljardilla dollarilla vuonna 2002.

Virallisten tilastojen mukaan Kiinassa on noin sata miljoonaa internetin käyttäjää. Nettiostosten arvon odotetaan kohoavan 3,6 miljardiin dollariin vuonna 2007, Shanghai iResearch arvioi.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Willsoft kerää kännykkäraportin ilman operaattoria

18.05.2008 Maailman suurimmille yritysten puheluliikennettä seuraava lapualainen Willsoft Oy on kehittänyt operaattoririippumattoman raportointi- ja analysointiohjelmiston älypuhelimille.


Kolme vuotta sitten

Nettipalvelu nuuskii Facebookin yksityisyysasetuksia

18.05.2010 Tiedätkö, ovatko yksityisyysasetuksesi Facebookissa kunnossa? Uusi verkkopalvelu Privacy scanner tarkistaa Facebook-asetukset ja huomauttaa mahdollisista vaaroista.

.