Ohjelmistopatentin kaatuminen lievä pettymys elinkeinoelämälle
7.7.2005 09:58 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Jukka Ahtelan mukaan eurooppalaiseen innovaatioon ja osaamiseen panostaminen jäi jälleen juhlapuheiden tasolle. Ohjelmistojen patentoitavuutta kannattanut Nokia sanoo pärjäävänsä nykyiselläkin lainsäädännöllä.
Kiistelty ohjelmistopatenttidirektiivi äänestettiin Euroopan parlamentissa nurin keskiviikkona. Direktiivi kaatui äänestyksessä murskaluvuin 648-14. Lakiesityksellä haettiin patentoitavuutta tietokoneohjelmille, joita voidaan hyödyntää käytännön teknisissä ratkaisuissa.
- Juhlapuheissa puhutaan aina eurooppalaiseen osaamiseen ja innovaatioon panostamisesta, mutta nyt kun kerrankin se olisi voinut näkyä myös päätöksenteossa, niin siinä ei kuitenkaan onnistuta, harmittelee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Jukka Ahtela.
Ahtelan mukaan päätöksessä on myös myönteisiä puolia, vaikka direktiivin tavoite yhtenäistää EU-maiden patenttioikeutta ja sen tulkintaa jäikin saavuttamatta.
- Pahimmat uhkakuvat ja direktiiviin kaavaillut heikennykset eivät onneksi toteutuneet, vaan tilanne säilyy entisellään. Nykymallin kanssa on tähänkin asti eletty ja voidaan jatkossakin elää.
Nokia toivoo tukea myös pienyrityksille
Myös Nokiassa ollaan tyytyväisiä nykyiseen lainsäädäntöön, joka takaa yritysten patenttisuojan.
- Nykyinen järjestelmä on toiminut yritysten mielestä ihan hyvin ja nykylainsäädäntö kuitenkin takaa yrityksille erittäin hyvän patenttisuojan, Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen totesi uutistoimisto Startelille.
Suominen korostaa, että teollisuus toki kannattaa lainsäädäntöä, joka tukee tuotekehitystä.
- Se, että nyt jatketaan samalla linjalla kuin aiemmin takaa sen, ettei Euroopan teollisuuden kilpailukykyä nakerreta.
Nokia tulee Suomisen mukaan jatkossakin osallistumaan aktiivisesti patenttilainsäädännön kehittämiseen.
- Jos patenttilainsäädännön kehitystä viedään eteenpäin, pyrimme jatkossakin aktiivisesti osallistumaan siihen ja tukemaan sitä. Olisi hyvä, jos patenttijärjestelmä kehittyisi siihen suuntaan, että myöskin pienet yritykset pystyisivät entistä paremmin suojaamaan keksintönsä, Suominen sanoi Startelille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa
11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi












