Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruotsissa katastrofiapu ei oikeuta verovähennykseen

Ericssonille määrättiin isot jälkiverot lahjoituksista

13.7.2005 11:27 Ruotsalainen telelaitevalmistaja Ericsson joutuu maksamaan tuntuvat lisäverot hävittyään riidan lääninoikeudessa. Merkittävä osa lisäveroista koostuu hylätyistä verovähennyksistä, jotka konserni halusi tehdä hyväntekeväisyysmenoistaan.

Vuosien 1998-2001 verotusta koskevan päätöksen mukaan Ericssonin verotusarvoa nostettiin yhteensä 540 miljoonaa kruunua eli vajaat 60 miljoonaa euroa, ja yritys joutuu maksamaan jälkiveroa yhteensä 135 miljoonaa kruunua.

Myttyyn menneiden hyväntekeväisyysmenojen verovähennysten lisäksi mukaan on laskettu verottajan niin ikään hylkäämät 462 miljoonan kruunun riskirahastovaraukset investoinneista useisiin Aasian ja Afrikan maihin.

Kaakkois-Aasian hyökyaaltojen jälkeen Ericssonin avustustyöhön keskittynyt tytäryhtiö Ericsson Response lahjoitti matkapuhelimia ja verkkolaitteistoja Sri Lankaan ja Indonesian Banda Acheen.

Vastaavaa katastrofiapua Ericssonilta liikeni muun muassa Turkin vuoden 1999 maanjäristysten yhteydessä 3,7 miljardin kruunun arvosta. Lääninoikeuden tuoreen päätöksen mukaan tämä erä ei ole vähennyskelpoinen verotuksessa.

Ericsson ei valita päätöksestä

Julkisuudessa Ericsson esiintyy hyväntekijänä ja puhuu hätäavusta ja lahjoituksista katastrofialueille. Verottajalle yhtiö väitti samoja operaatioita markkinointi-investoinneiksi, jotka kuuluu saada vähentää verotuksessa.

- Ruotsi on niitä harvoja maita, joissa katastrofiapu ei oikeuta verovähennykseen, sanoo Ericssonin tiedotuspäällikkö Åse Lindskog.

- Verottajan nihkeys ei kuitenkaan vaikuta avustustoimintaamme. Emme liioin aio valittaa lääninoikeuden tuomiosta.

Suomen verohallituksen mukaan yritysten lähinnä yleishyödyllisiin tarkoituksiin antamat suurehkot lahjoitukset eivät ole vähennyskelpoisia. Vähäisemmät raha- tai esinelahjoitukset sitä vastoin voidaan katsoa suhdetoiminnan luonteiseksi menoksi, jonka saa vähentää. Raja menee 850 eurossa lahjoituksensaajaa kohti.

Jutun kirjoitti: Marja Valtonen

Marja Valtonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kesätyöntekijä pelaa, eikä pelkää

24.05.2007 Nike, Cisco ja Ernst & Young hyödyntävät tietokonepelejä, simulaattoreita, blogeja ja nettivideota työntekijöiden kouluttamisessa ja palkkaamisessa.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.