Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vahva neljännes

IBM näytti markkinoille tuloksen mallia

Sam Palmisanon mukaan IBM on toisella neljänneksellä toipunut vahvaan tuloskuntoon.

19.7.2005 07:29 Maailman suurin tietokoneyhtiö IBM raportoi maanantaina markkinoiden odotuksia selvästi paremmasta toisen neljänneksen tuloksesta. Varsinkin palvelut ja ohjelmistot elpyivät, ja Ison sinisen osakekurssi lähti viiden prosentin kiitoon varsinaisen kaupankäynnin päätyttyä NYSE:ssä.

IBM:n huhti-kesäkuun tulos kohentui kertaerien jälkeen melkein viisi prosenttia vuoden takaisesta. Luvuista on putsattu pc-bisnesten myynnin, Microsoftin kanssa sovitun oikeusjutun ja säästöohjelman vaikutukset.

Kaikkineen IBM löi sijoittajien odotukset lähes jokaisella toiminta-alueellaan.

- IBM palasi hyvään tuloskuntoon toisella neljänneksellä, pääjohtaja Sam Palmisano totesi yhtiön tiedotteessa.

Rahoitusjohtaja Mark Loughridge kertoi analyytikoille tuloksen julkistamisen jälkeen, että hän pitää Wall Streetin odotuksia IBM:n loppuvuodelle kohtuullisina. Analyytikot veikkaavat kolmannen neljänneksen tuloksen putoavan ennen kertaeriä kolme prosenttia ja nousevan neljännellä neljänneksellä kaksi prosenttia.

Myyntiennusteissa suuri hajonta

Kertaeristä puhdistettuna toisen neljänneksen tulos nousi 1,82 miljardiin dollariin eli 1,12 dollariin osaketta kohti. Vuotta aiemmin luvut olivat 1,74 miljardia dollaria ja 1,01 dollaria per osake.

Myynti putosi neljä prosenttia 22,3 miljardiin dollariin. Tässä on mukana yhden kuukauden verran lukuja, joissa on huomioitu pc-bisneksen myynti kiinalaiselle Lenovolle. Ilman pc-toimintojen myynnin vaikutusta IBM:n myynti kasvoi kuusi prosenttia vuoden takaisesta.

Analyytikoilla oli vaikeuksia arvioida Lenovo -kauppojen vaikutuksia, ja niinpä myyntiennusteet vaihtelivat suurella hajonnalla 21,61-24,83 miljardin dollarin välimailla.

Toisella neljänneksellä IBM teki 14,6 miljardin dollarin arvosta uusia palvelusopimuksia. Vuotta aiemmin määrä pyöri kymmenessä miljardissa dollarissa. IBM:n palveluista vastaava Global Services -yksikkö vastaa noin puolesta tietokonejätin myynnistä.

Eräs Reutersin haastattelema analyytikko huomauttaa, että uusilla sopimuksilla IBM etsii pidempiaiakaisia diilejä, joissa marginaalit ovat alhaisemmat kuin lyhyissä ja nopeissa palvelusopimuksissa. Pitkäaikaisten sopimusten määrä nousi 80 prosenttia vuoden takaisesta.

Kertaerät voiton puolella

Toisella neljänneksellä IBM teki 0,72 dollarin osakekohtaisen kulukirjauksen kustannuksista, jotka koituvat noin 14 500 työpaikan vähentämisestä. Leikkaukset ovat aiemmin ilmoitettuja 13 000 henkilön irtisanomisia isommat.

Henkilöstöleikkauksista suurin osa eli 70 prosenttia toteutetaan läntisen Euroopan maissa.

Irtisanomisilla IBM vähentää nelisen prosenttia väestään. Maailmanlaajuisesti yhtiön leivissä toimi viime vuonna noin 329 000 henkilöä.

Henkilöstösupistusten vastapainoksi IBM kirjasi tulopuolelle 1,1 miljardia dollaria eli 0,45 dollaria osaketta kohti pc-liiketoiminnan myynnistä kiinalaiselle Lenovo Groupille. Edelleen monopoliasiasta sopiminen Microsoftin kanssa toi IBM:lle 775 miljoonaa dollaria eli 0,29 dollaria osaketta kohti. Näin IBM jäi myös kertaerien vaikutusten jälkeen voiton puolelle.

Kertaerien jälkeen toisen neljänneksen osakekohtainen tulos oli 1,14 dollaria, kun Wall Streetin odotukset olivat keskimäärin 1,13 dollaria osaketta kohti.

- Kaiken kaikkiaan tulosluvut osoittivat erittäin vakaata kehitystä, Deutsche Bankin analyytikko Chris Whitmore sanoo Reutersille.

Varsinaisen kaupankäynnin päättyttyä New Yorkin pörssissä IBM:n osakkeen kurssi pomppasi 4,7 prosenttia 85,62 dollariin.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Aldata liittyy Symphonyyn

24.05.2007 Kalifornialainen Symphony Technology Group ostaa suomalaisen kaupan alan tietojärjestelmätoimittaja Aldata Solution Oyj:n käteisellä. Aldatan johto puoltaa kauppaa, jossa yhtiön osakkeille maksetaan 19 prosentin preemio.


Kolme vuotta sitten

Susirumasta t-paidasta tuli hittituote

24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.

.