CSFB laski tulosennusteitaan Nokialle - toistaa "outperform"-suosituksen
27.7.2005 12:51 Investointipankki Credit Suisse First Boston (CSFB) on alentanut tulosennusteitaan Nokialle, mutta toistaa ?outperform?-sijoitussuosituksensa. CSFB odottaa siten Nokian osakkeen kehittyvän markkinoiden yleistä kehitystä paremmin.
CSFB laski tämän vuoden tulosennustettaan Nokialle kahdeksan prosenttia 0,79 euroon osakkeelta. Ensi vuoden tulosennustetta investointipankki alensi vain hiukan 0,99 euroon osakkeelta.
– Me pidämme (Nokian) marginaalipainetta enemmänkin nikotteluna kuin merkkinä rakenteellisesta heikkenemisestä. Erityisesti johtopäätösten vetäminen pitkän ajan kannattavuudesta olisi virhe, Credit Suisse First Boston kirjoittaa tuoreessa analyysissään.
CSFB perustelee sijoitussuosituksensa pitämistä ennallaan odotuksella keskimäärin 20 prosentin tuloskasvusta seuraavien kahden vuoden aikana. Investointipankki pitää lisäksi Nokian osakkeen viime aikaista heikkoutta mahdollisuutena rakentaa pitkäaikaisia positioita.
Credit Suisse First Boston uskoo Nokian matkapuhelinten marginaalien kohentuvan sekä toisella vuosipuoliskolla että ensi vuonna.
Pankki perustelee näkemystään useilla tekijöillä. CSFB ennustaa Nokian myynnin, markkinoinnin ja hallinnon kulujen nousupiikin toisella neljänneksellä jäävän tilapäiseksi ilmiöksi. Nämä kulut nousivat koko konsernin osalta huhti-kesäkuussa 11,8 prosenttiin liikevaihdosta eli lähes kaikkien aikojen korkeimmalle tasolleen. CSFB:n mukaan nousu johtui muun muassa uusiin tuotteisiin liittyvistä tilapäisistä kuluista kuten uuden N-tuotesarjan brändin rakentamisesta.
CSFB odottaa kehittyvien markkinoiden osuuden matkapuhelinmyynnistä kasvavan edelleen. Pankin mukaan Amerikkojen matkapuhelinmyynnin osuuden kasvun heikentävä vaikutus Nokian marginaaleihin ei kuitenkaan ehkä ole jatkossa yhtä merkittävä kuin toisella neljänneksellä. CSFB laskee, että Amerikoissa Nokian puhelinten keskimääräinen myyntihinta on 36 prosenttia alempi kuin yhtiöllä globaalisti.
Tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan tehostumisen pitäisi CSFB:n mukaan myös osaltaan auttaa vahvistamaan marginaaleja seuraavien puolentoista vuoden kuluessa.
CSFB arvioi myös Nokian tuotevalikoiman uudistumisen jatkumisen korkean hintaluokan värinäyttö- ja kamerapuhelimissa vaikuttavan myönteisesti. Investointipankki ennakoi lisäksi kilpailupaineiden hellittävän, jos kuudesta suurimmasta matkapuhelinvalmistajasta kaksi (Siemens-BenQ ja LG) tekee edelleen tappioita matkapuhelinliiketoiminnassaan.
CSFB uskoo, ettei markkinoilla ole myöskään otettu tarpeeksi huomioon Nokian hyviä asemia 3G-puhelimissa. Investointipankki arvioi, että Nokialla on 3G-puhelimissa jopa 30 prosentin kustannusetu muun muassa tehokkaamman piirisarjasuunnittelun ansiosta.
– Kun tämä yhdistetään tuotannon skaalaetuihin ja paranevaan 3G-puhelinten tuotevalikoimaan, uskomme Nokian pysyvän varteenotettavana tekijänä erityisesti sitten, kun tämä markkina kiihtyy ensi vuonna, CSFB kirjoittaa.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:49 Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 09:05 Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 08:36 Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 07:00 Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 15.6. Nämä tiedot iPhone-, Lumia- ja Android-puhelimet välittävät Yhdysvaltoihin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.6. Nämä tiedot iPhone-, Lumia- ja Android-puhelimet välittävät Yhdysvaltoihin
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 07:00 Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 08:36 Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden 07:00
- Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna 14:52
- Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä? 13:38
- T&T: NSN sulkee Salon toimipisteen 13:59
- Sata euroa leffalipusta? Spielberg ennustaa kummia 13:17
- Hyvä uutinen Nokialle! Microsoft-kauppoja avataan Best Buy -liikkeisiin 10:19
- Clearwire kannattaa Dishin tarjousta konkurssin uhallakin 10:02
- Vihaiset linnut lentävät kilparadalle sikojen kanssa 09:27
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Syökö Firefox-tiimi Explorer-kakun?
18.06.2008 Selainten välisestä sodasta huolimatta Explorer- ja Firefox-kehittäjät ovat säilyttäneet huumorintajunsa.
2010
Kolme vuotta sitten
Öljyjätti BP:tä ivaillaan armotta nettivideoissa
18.06.2010 Brittiläisen öljy-yhtiö BP:n maine on tahriintunut pahasti öljyvuodon johdosta. Meksikonlahdella jo toista kuukautta jatkuva tilanne ja yhtiön aiemmin kaavailema jättiosingonjako ovat suututtanut suuren yleisön.
Taloussanomat
- Stora Enso aikoo irtisanoa 2500 – Suomesta 650 09:26
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- Danskekin alensi kasvuennustettaan – vuosi miinukselle 09:45
- Fitch varoittaa Kiinan lähestyvästä pankkikriisistä 09:01
- Samsung julkistanee supernopean Galaxy S4:n torstaina 07:17
- Obama: Bernanke jatkanut pidempään kuin olisi halunnut 07:34
- Saksalaisjätti myi energiayhtiönsä Kajaanille ja Sotkamolle 08:50
- Asiantuntijat uskovat Fedin pitävän rahahanat auki 12:44
- Pankkien kelkka kääntyi – tingi nyt marginaalista 06:01
- EU ja USA käynnistävät vapaakauppaneuvottelut 21:06
- » Taloussanomat.fi













