Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Koko vuoden kannattavuudesta odotetaan tyydyttävää

Tulosparantaja Scanfil uskoo verkkomarkkinoiden kasvuun

29.7.2005 10:38 Elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfilin liikevaihto ja tulos paranivat hieman huhti-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tulos ennen veroja nousi tarkastelujaksolla 7,7 miljoonaan euron 6,8 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto toisella neljänneksellä kasvoi 11,8 prosenttia vuoden takaisesta. Liikevaihto oli 85,4 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden vastaavana ajankohtana oli 76,4 prosenttia.

Scanfilin liikevoitto oli 7,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 7,0 miljoonaa euroa. Liikevoitto on 9,3 prosenttia liikevaihdosta. Osakekohtainen tulos nousi 0,10 euroon, kun se viime vuonna oli 0,08 euroa osakkeelta.

Scanfil kertoo osavuosikatsauksessaan, että verkkomarkkinoiden ennustetaan edelleen kasvavan hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Myös teollisuuselektroniikan sopimusvalmistusmarkkinoilla odotetaan kasvua edellisvuodesta ulkoistamiskehityksen jatkuessa.

Yhtiö kertoo, että näkyvyys markkinoilla on edelleen erittäin lyhyt eikä kysynnän kehityksestä vuoden toisella puoliskolla ole varmuutta. Vuoden toisen neljänneksen liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys oli hieman ennakoitua parempi kysynnän nopeasta vaihtelusta johtuen.

Scanfil ennustaa koko vuoden liikevaihdon olevan vähintään edellisen vuoden tasolla. Kasvun nähdään olevan kuitenkin riippuvainen markkinoiden kehittymisestä vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Koko vuoden kannattavuuden odotetaan olevan tyydyttävällä tasolla.

Jutun kirjoitti: Sari Haikala

Sari Haikala

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Viekas Briz.X on varastanut 14 000 käyttäjän tiedot

25.05.2007 Panda Softwaren viruslaboratorio PandaLabs on tunnistanut Briz-troijalaisen uuden variantin. Briz.X on varastanut jo 14 000 käyttäjän luottamuksellisia tietoja kuten pankkitietoja, salasanoja ja jopa pikaviestikeskusteluja. PandaLabsin mukaan Briz.X jatkaa saastuttamista noin viidensadan koneen päivävauhtia.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin

25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.

.