Aspocompin tappio syveni toisella vartilla
3.8.2005 11:03 Elektroniikkateollisuuden liitäntäratkaisuja toimittavan Aspocompin tappio syveni huhti-kesäkuussa ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Liikevaihto laski sekä vuotta aiemmasta että tammi-maaliskuusta Aspocompin heinäkuussa antaman varoituksen mukaisesti.
Aspocompin tulos ennen veroja kääntyi huhti-kesäkuussa 5,3 miljoonaa euroa tappiolliseksi vuotta aiemmasta 3,7 miljoonan euron voitollisesta tuloksesta. Tammi-maaliskuussa yhtiö teki 2,1 miljoonan euron tappion.
Liikevaihto laski vuotta aiemmasta 26 prosenttia 39,1 miljoonaan euroon. Tammi-maaliskuuhun verrattuna liikevaihto heikkeni kymmenen prosenttia.
Yhtiö toteaa maailmanlaajuisen hintapaineen jatkuneen huhti-kesäkuussa elektroniikkateollisuuden toimitusketjussa. Liikevaihdon lasku johtui lähinnä Salon piirilevytehtaan ja Moduulit-segmentin heikosta kehityksestä.
Salon tehdas myllerryksessä
- Salon tehtaalla on meneillään merkittävä kilpailukyvyn kasvattamiseen tähtäävä muutosprosessi, jonka toteuttaminen pienentää liikevaihtoa tänä vuonna merkittävästi. Moduulit-segmentin liikevaihtoon vaikuttaa laskevasti Oulun moduulitehtaan laajavolyymisen tuotteen elinkaaren loppuvaihe, yhtiö kertoo.
Liiketulos painui 5,0 miljoonaa euroa tappiolle. Liiketulosta heikensivät lähinnä Salon tehtaan heikko kehitys sekä Moduulit-segmentin tulostason lasku aiemmalta korkealta tasolta. Lisäksi tulosta heikentää Thaimaan tehtaan tuotevaraston 0,6 miljoonan euron alaskirjaus.
Friman: "Epätyydyttävää"
- Aspocompin toisen neljänneksen tuloskehitys oli epätyydyttävä, ja odotamme tuloksen vuodelta 2005 muodostuvan kokonaisuudessaan heikoksi.
- Olemme käynnistäneet eri yksiköissämme useita toimenpiteitä, jotka tähtäävät kustannustehokkuuden lisäämiseen sekä joustavuuden ja suunnitteluosaamisen edelleen kehittämiseen. Tavoitteenamme on pitkän aikavälin kannattava kasvu, toimitusjohtaja Maija-Liisa Friman sanoo.
Yhtiö ennakoi liikevaihdon kasvavan toisella vuosipuoliskolla alkuvuoteen verrattuna, mutta jäävän tänä vuonna selvästi edellisvuotta alhaisemmaksi. Heinä-syyskuun liikevaihto pysynee huhti-kesäkuun tasolla ja vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihdon arvioidaan kasvavan.
Aspocomp odottaa koko vuoden tuloksen jäävän selvästi tappiolliseksi. Pääliiketoiminnan eli piirilevyjen liikevaihdon ja kannattavuuden arvioidaan parantuvan loppuvuonna. Moduulit-ryhmän loppuvuoden liikevaihto ja kannattavuus säilynee toisen neljänneksen tasolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
PSP:llä voi kohta soittaa voip-puheluita Britanniassa
25.05.2007 Sonyn valmistamalla PlayStation Portable -konsolilla voi kohta soittaa voip- ja videopuheluita British Telecomin verkossa.
Kolme vuotta sitten
Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut
25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.
Taloussanomat
- Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla 15:27
- Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista 20:15
- Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas 21:10
- Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru 20:10
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa 21:22
- Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta 20:02
- Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia 13:50
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä" 16:52
- » Taloussanomat.fi












